Keltaisia pieniä nuijakkaita?

Saarijärveltä tänään, onko muita vaihtoehtoja kuin jokin niistä kolmesta keltaisesta lajista? Jokin sarvikkahan tästä koonsa puolesta tuli ensimmäisenä mieleen, mutta nämä kasvavat enemmänkin maasta. Paikalla +80-vuotiasta syreenikasvustoa. Samasta paikasta löytyy myös ruusunuijakasta.

Korkeus n. 10 mm luokkaa.

Valkonuijakkaitakin löytyy:

Tontilla on kyllä melkoinen lajikirjo sienissä, vähän vanhaa metsää ja luontaisesti metsittyvää vanhaa peltoa, että vanhaa puutarhamaata.

Hieno paikka, sielta voi loytya vaikka mita. Tuon keltaisen suku on Clavulinopsis mutta tarkempi lajitieto vaatii skooppaamista. Valkonuijakkaitakin on montaa sorttia mutta niita ei ole viela kuvattu tieteellisesti.

1 Like

Vanha puutarhaharrastus voinee selittää joidenkin sienien esiintyvyyttä, mullan ja taimien mukana levinneinä. Talon ensimmäinen emäntä/omistaja oli Reitkallin puutarhakoulun käynyt 20-luvulla ja pihalta löytyy vielä jäänteinä joitain erikoisuuksia (aikaan ja paikkaan nähden).