Olen ymmärtänyt että näitä ei kuvista lajilleen saa
Näinhän meille on kerrottu ja olenkin jättänyt lajilleen määrittämättä. Näitä pienikokoisia varhain keväällä lentäviä yleisiä lajeja ei kuitenkaan ole montaa, mitä Helsingistä ylipäänsä voi löytää. Tällä pitkänomainen naama kuin crassuksella. Geoffrelluksella olisi litteä. Brittien hienossa opuksessa Handbook of The Bees of The British Isles on hyvät naamakuvat tunnistamiseen. Kuvasarjassani vaan ei ole hyvästä kulmasta otettua naamakuvaa. Miniatus on kuvassa näkyvien muiden tuntomerkkien perusteella mielestäni myös poissuljettu. Sitten on vielä 4-5 muuta aikaisin lentävää pientä lajia, joista en maallikkona kirjallisuuden nopealla selauksella äkkiseltään löytänyt sopivaa vaihtoehtoa, mutta tuohon mainittuun opukseenkin tutustuminen vielä pahasti kesken. Siinä on valtavasti omaksuttavaa. Juuri hankittu ja viimeksi harrastin/keräilin hyönteisiä 60-luvulla. Nyt “pienen” tauon jälkeen pistiäisiäkin mukava valokuvailla.