Sahaheltoista kyssäriä

Kuvasin tupastavaa sahahelttaa Helsingin Pornaistenniemellä 19.07 ja sitten samaa uudestaan 15.08. Kasvupaikka oli ison maapuun sahauspinta tervaleppäkorvessa, joku lehtipuu oli mutta tarkasta lajista ei tietoa. En nyt taida saada tätä omin avuin määritettyä.

Kävin läpi Suomen sahahelttoja. Näitä Lentinelluksia elikkä sahahelttoja on Suomeen merkattu 7 lajia. Karvasahaheltta L. castoreus kasvaa kuusella ja on tuttu laji, pikkusahaheltta L. micheneri on pikkuinen jalallinen, tuoksusahaheltta L. cochleatus ja viuhkasahaheltta L. flabelliformis ovat kait isompia jalallisia.

Ja sitten lehtipuilla kasvavia isoja jalattomia kolme lajia joista ei saa selvää elikkä eipä tunnu löytyvän määritysapua näihin netistä. Kyseessä on siis lajit valkosahaheltta L. auricula, kurttusahaheltta L. vulpinus ja otsonsahaheltta L. ursinus. Saako kuvista lajia tai miten nämä kolme erotetaan toisistaan ekologian/makrotuntomerkkien perusteella. Ensimmäinen kuva on 19.07, toiset 15.08.

edit. löysin Seppo Huhtisen artikkelin sahaheltoista vuodelta 1984 (Sienilehti 36, 1984). Huhtinen ollut näemmä silloin sitä mieltä että karvasahaheltta ja kurttusahaheltta ovat yksi ja sama monimuotoinen laji joista toinen kasvaa kuusella ja toinen lehtipuilla. Sitten kerrotaan miten otsonsahaheltta eroaa tuosta lajikompleksista. Valkosahaheltasta ei sanota mitään artikkelissa.
Huhtisen mukaan kurttusahaheltta eli karvasahaheltan lehtipuilla esiintyvä muoto on pienikokoinen (lakit van 1 - 4 cm). Otsonsahaheltasta sanotaan että laji esiintyy jalallisina tiiviinä kimppuina. Ilmeisesti suvun taksonomia on muuttunut vuodesta -84 suht paljon?

Nämä Pornaistenniemella kasvaneet ovat isolakkisia, jalattomia ja lehtipuulla, joten eivät oikein sovi Huhtisen kuvaamiin lajeihin.

Joskus kauan sitten kirjoitin näistä näin eikä vieläkään mitään lopullista totuutta taida olla olemassa:

Tämä on vaikea suku, josta on kirjallisuudessa monenlaisia näkemyksiä. Alla oleva kaava ja kuvaukset perustuvat Petersenin ja Huhesin (2004) maailmanlaajuisiin morfo­logisiin tutkimuksiin, risteytyskokeisiin ja DNA-vertailuihin. Moreaun ym. (1999) näkemys eroaa paljon tästä. Em. lähteet käyttävät hieman toisistaan ja totutusta poikkeavaa termi­nologiaa, ja päädyimme käyttämään pääosin Clémençonin (1997) termejä. Useimpien lajien rajaukset poikkeavat niin paljon vanhoista kuvauksista, että vain muuta­man selkeän lajin kohdalla käytämme myös vanhan kirjallisuuden tietoja, ja muuten teksti perustuu pelkästään Petersenin ja Hughesin tietoihin. Niukan tutkitun aineiston takia Len­tinellus -lajien määrä Suomessa saattaa jatkossa kasvaa. – Kirjallisuutta: Printz (1986), Moreau ym. (1999, 2003), Petersen & Hughes (2004).

1 Maitohorsman ( Epilobium angustifolium ) kuolleiden varsien tyvellä kasvava; täysin sinkilätön: [Lentinellus tridentinus f. herbarum]

— Puulla kasvava; rihmoissa paljon sinkilöitä – 2

2 Jalan tai lakin pinnalla kuromaitiöitä; tiheinä kimppuina kasvava; jalka melko pitkä (jalat tyvestä yhteen kasvaneita), lakki ainakin vanhana suppilomainen, toisella sivulla syvä lovi: Lentinellus cochle­atus

— Ei kuromaitiöitä; jalka lyhyt (jos yhteenkasvanut viereisten itiöemien jalkojen kanssa) tai jalaton; itiöemä napalakkimainen, viuhkamainen, ruostevinokasmainen tai paksun vinokasmainen – 3

3 Itiöemä jalallinen tai jalaton, lateraalisesti alustaan kiinnittynyt; ei viuhkamainen – 5

— Itiöemä keskisesti tai epäkeskisesti jalallinen tai viuhkamainen – 4

4 Mallon alkeisrihmat ohut- tai paksuseinäisiä (usein jopa 1.2 μm) ja joskus heikosti amyloideja; itiöt 4.5–7 × 3.4–5 μm; maku ±mieto tai kitkerä: Lentinellus flabelli­formis

— Mallon alkeisrihmat ohut- tai hieman paksuseinäisiä (≤ 0.7 μm), inamyloideja; itiöt 4–5.2(–6) × 3–3.6(–4.1) μm; maku ±kirpeä: Lentinellus micheneri

5 Lakin tyvi ainakin nuorena kuroutunut ‘valejalaksi’ (ei kuitenkaan aitoa jalkaa); tiheä­helttainen, heltat yleensä alle 0.5 mm leveitä (eivät koskaan yli 2 mm): Lentinellus castoreus

— Lakki jalallinen tai jalaton (muttei ‘valejalkaa’); ei kovin tiheähelttainen, heltat yli 0.5 mm leveitä – 6

6 Lakin oma väri ±valkoinen tai okranvärinen: Lentinellus auricula

— Lakki ruskeasävyinen, mutta voi näyttää vaaleahärmäiseltä pinnalle kertyneiden itiöiden takia – 7

7 Mallossa alkeisrihmoja ja heteropleerisiä rihmoja; melko miedon makuinen tai hitaasti kirpeäksi muuttuva; jalallinen tai jalaton – 10

— Mallossa tavallisia alkeisrihmoja, heteropleerisiä rihmoja ja tukirihmojen näköisiä rih­moja, joissa harvassa väliseiniä ja seinä niin paksu että rihma näyttää usein täyteiseltä; maku nopeasti hyvin kirpeä; jalaton – 8

8 Lakin pinta jauheinen, hienosti säteittäisviiruinen pinnan pienistä halkeamista johtuen; itiöt ≤ 4.1 × 3 μm: [Lentinellus lineolatus]

— Lakin pinta ainakin keskeltä selvästi karvainen; itiöt ≥ 3.5 × 2.8 μm – 9

9 Lakit tiheinä päällekkäisinä rykelminä; tuoksu vahva, hedelmäinen tai aromaattinen; lakki usein selvästi säteittäisuurteinen: Lentinellus ursinus f. robustus

— Lakit yksittäin tai muutaman ryhminä; tuoksu heikko, aromaattinen; lakki joskus heikosti säteittäisviiruinen: Lentinellus ursinus

10 Lakin pinta sileä tai jauheinen, usein hienosti säteittäisviiruinen; vaalean ruskea tai nahanruskea: [Lentinellus sublineolatus]

— Pinta ainakin osittain tupsuinen, villakarvainen tai samettikarvainen, joskus säteittäis­uurteinen; lakki vaalean nahanruskea – punaruskea, usein runsaan itiöpölyn vaalen­tama: Lentinellus vulpinus

2 Likes

Ja siis taas paljon kiitoksia kun jaksat tietoa jakaa. Nuo Petersenin artikkelit ovat maksumuurin takana. Oletan että olet muokannut Petersen (2004) pohjalta Suomen lajjstolle kaavan.

Laitan tähän mitä näistä nyt opin jos vaikka jotakuta kiinnostaa. Kävin kaavaa läpi ja päädyin kuvieni osalta lajiin Lentinellus ursinus f. robustus. Oli kuitenkin pakko käydä varmistamassa ja maistamassa ja oli todella voimakas välitön paha maku. Otin sitten vielä pari kuvaa kun nämä ovat kosteusmuuntuvia (ja härmäisyysmuuntuvia)

Maapuun päällä kasvoi myos muutamia pieniä tuppaita ja otin niistäkin kuvan.

Kun kaavaa käy läpi niin siinä tuo L auricola määrittyy lakin värin mukaan. Kuitenkin kun näitäkin L. ursinuksen kuvia katsoo niin samojen sienien värit muuntelevat todella paljon lähes valkoisesta okran kautta tumman ruskeaan, riippuen itiöemien iästä, kasvupaikasta ja kosteudesta.

Kiinnitti myös huomiota että kaavassa ei mainittu lainkaan isäntäpuita. Netissa ja sienioppaassa isäntäpuu on edelleen keskeisessä osassa. Ilmeisesti muut kuin L. castoreus ovat vain “satunnaisesti” havupuilla?

Kävin kurkkaamassa toistakin sahahelttaa Viikistä mutta tuon itiöemät olivat menneet vanhoiksi. Tässä kuvaa tuosta viime syksyltä jolloin määritin tuon isäntäpuun perusteella lajiksi karvasahaheltta L. castoreus.

Kaavan luettuani kyseessä on edelleen L castoreus.

Löysin myös facebookin puolelta pikkusen juttua näistä ja siellä viesti oli että tuo L. vulpinus eroaa L. castoreuksesta ja L. ursinuksesta itiöemän pinnan osalta eli tuolla kurtulla on tosiaan kurttua pinnassa kun taas nuo muut ovat sileitä, joskin karvaisia/nukkaisia. Samaten L. vulpinus on kasvutavaltaan tiukan kimppumainen toisin kuin nuo kaksi muuta.

2 Likes

Valkoinen pinta johtuu itiölaskeumasta. Näin sen kuvasin:

Lentinellus ursinus f. robustus

( Lentinellus tomentellus, Lentinellus castoreus var. tomentellus )

Tämä sieni muistuttaa ulkonäöltään kurttusahahelttaa ( L. vulpinus ), jonka lakin mallossa on kuitenkin vain kahdentyyppisiä rihmoja. Myös itiökoossa on pieni ero . Erot nimimuotoon ( L. ursinus f. ursinus ) ovat seuraavat, vaikka päällekkäisyyksiä esiintyy: 1) itiöemät paksumpia (keskeltä ≤ 8 mm), kasvavat tiheästi päällekkäin, 2) lakin pinta selvemmin säteittäiskuvioinen, säteittäisryppyinen tai selvästi harjanteinen, 3) tuoksu voimakas, pistävä, hedelmäinen, aromaattinen, 4) heltan terä pysyy kauemmin melko sileänä, ja on vasta vanhana joskus sahalaitainen tai sormimaisesti kielekkeinen, 5) itiöt 3.5–4.1 × 2.8–3.5 μm, Q = 1.1–1.3, 6) kuivanäytteen heltat selvemmin oranssin ruosteenvärisiä, 7) tuki­rihmamaiset rihmat voimakkaammin amyloideja (?).

Lehtipuissa ja männyllä. Koko Suomessa, yleisempi kuin nimimuoto ( L. ursinus f. ursinus . Myös Ruotsissa ja Tanskassa. Kuva: BSMF 115(3):311 (yläkuva, ‘ L. vulpinus ’), P&H #13c.

Kuvausten mukaan castoreus, cochleatus, flabelliformis ja vulpinus lehtipuilla, muut sekä että. Hakasuluissa olevat ovat lähialueilla muttei Suomessa. Lineolatus ja sublineolatus niin pohjoisessa Ruosissa, että varmaan meilläkin. Sublineolatus myös Virossa.

3 Likes

Pakko vielä kysyä tästä isäntäpuusta.

Siis näistä isoista jalattomista L. vulpinus ja L. castoreus vain lehtipuilla ja L. ursinus f. robustus lehtipuilla + männyllä. Mikä on sitten nimeltään se suurikokoinen, tummalakkinen, jalaton joka kasvaa kuusella? Jota aiemmin nimitettiin nimellä L. castoreus, karvasahaheltta. Siis tuon viimeisen kuvani laji?

Michale Kuo kirjoittaa mushroomexpert.com sivustollaan tuosta Petersenin selvityksestä että " Lentinellus is a well studied genus, and the recent publication of A Preliminary Monograph of Lentinellus by Petersen and Hughes (2004; citation below) represents a true masterpiece in contemporary taxonomy. The authors have studied species world-wide through morphological, cultural, and genetic lenses–so the species they recognize are supported by physical differences, mating studies, and DNA analysis.

Mutta onkohan tuo kriteeristö ottanut ilmaa siipiensä alle. Muissa lähteissä tuntuu oleva aivan eri kriteerit näille lajeille ja tuon castoreuksen osalta varsinkin on sekavaa kun se on ollut ja on edelleen monissa lähteissä se suvun kuusilla kasvava laji, mutta nyt se onkin sitten vain lehtipuilla Petersenin mukaan. Herää kysymys mitä ovat nämä kotimaiset vanhat havainnot nimellä L.castoreus eli mikä nimi niille kuuluu. Ja siis mikä laji sitten ylipäätään näistä kasvaa kuusella.

Tässä vielä kuvaa kuusella kasvavasta Lentinelluksesta…

Puulajit ovat luultavasti melko suoraan Peresen & Hughesta. Varmaan voi olla isompi vaihtelu kuin mitä heidän suhteellisen rajallisessa materiaalissa on.

P&H on edelleen varteenotettavin selvitys tästä suvusta. Yritin katsoa olisiko jotain uutta ilmestynyt mutta laihalta näytti. Siinä oli käytetty vain ITS:ää muistaakseni. Tänä päivänä napattaisiin varmasti mukaan myös jotain muita DNA-alueita. ITS toimii usein hyvin kun vertailee lähisukulaisia mutta on myös paljon esimerkkejä missä se ei riitä. Nimi olikin “A preliminary monographh…”

1 Like

Nostetaan tämä ketju esille. Tähän on viimeksi kirjoitettu vuonna 2019. En ole varma oliko FTE Stefanin ja Henrin käytettävissä jo silloin, sehän ilmestyi samana vuonna. Sen perusteella tämä L. ursinus - L. castoreus-rajanveto voisi olla ehkä sittenkin helpompaa ainakin Suomen oloissa. L. castoreus olisi eteläinen, tummahko, miedonmakuinen sieni. Näin ollen kaikki tällaiset kookkaat punertavat - ruskeat, kitkeränmakuiset sahaheltat menisivät sitten Lentinellus ursinus-lajiin, kasvavat ne sitten millä puulla tahansa. Kuulostaa epäilyttävän helpolta… :slightly_smiling_face:

Moneen FTE:n itiökantasienisukuun liittyy myös kaavoja. Lentinellus-kaava näyttäisi perustuvan tietoihin ennen Petersen & Hughes (2004).

https://drive.google.com/file/d/1ZisQ2wmcnFMw3XasXW0d8jY56ARSUCNX/view?usp=sharing

Editoin vähän sotkuja pois.

Tuon keskustelun jälkeen maistoin ja kuvasin aika montaa sahahelttaa (vajaa 20 tai ainakin yli 10) ja kaikki olivat todella pahan makuisia. Aika sinnikästä ottaen huomioon miltä nämä maistuvat. Koitin sovitella näitä tuohon Petersen&Hughes kaavaan - huonolla menestyksellä.

Mutta tuo makujuttu on vähän monimutkaisempi kuin mieto/polttava. Makuja on kahta tyyppiä. Yleisemmässä tyypissä maku on tosi pitkään täysin mieto kunnes sitten yhtäkkiä suuhun rävähtää aivan karsea maku - suu täynnä bensaa tms. Toisessa tyypissä maku on aluksi mieto mutta alkaa sitten pikku hiljaa muuttumaan pahan makuiseksi mutta ei kuitenkaan yhtä karseaksi kuin ykkösessä.

Yhtään mietoa en makutesteissä löytänyt. Tuosta ykköstyypistä jää kyllä hyvin helposti sellainen käsitys että on mieto koska pureskelua pitää jatkaa yllättävän pitkään ennen kuin poltto rävähtää suuhun. Kakkosesta huomaa aika nopeasti että maku on paha ja se voimistuu jos pureskelua jatkaa.

Tiedä sitten liittyykö tuo makuhuomio lajeihin, mutta jos joku näistä ursinus/vulpinus/castoreus on mieto niin se on minulta vielä bongaamatta.

Näitä lajinimiä käytetään aivan ristiin eikä useinkaan voi tietää mitä lajeja nimillä tarkoitetaan. Jos ilmoittaa havainnon laji.fihin niin ei ole oikein mitään tapaa tietää mitä nimeä pitäisi käyttää koska laji.fissä ei kerrota kenen taksonomiaa seuraavat. Sen huomaa myös kun havaintoja selaa.

Elikkä tässä on kaksi ongelmaa päällekäin - lajien erottelu ja nimien ristiinkäyttö.

Tanskalaisilla ei ole omassa lajilistassaan lainkaan L. castoreusta ja L vulpinuksestakin sanotaan että lajin status on epäselvä. Ruotsalaisilla nimet on sitten toisin päin elikkä tanskalaisten ursinus on ilmeisesti ruotsalaisten castoreus. Suomen käytäntöä en osaa arvata. Oranssissa oppaassa ursinus on se lehtipuulla kasvava laji kun tanskalaisilla castoreus on se lehtipuulaji. Se toinen laji kasvaa sitten sekä lehtipuulla että havupuulla.

Elikkä ei tuosta saa selvää ja tuo yllä oleva kaava ei oman kokemukseni mukaan oikein toimi taikka auta ainakaan minua nimeämään näitä lajeja. Siitä kun puuttuu esim. kokonaan kuusella kasvava laji joka on kuitenkin se yleisin täällä pääkaupunkiseudulla. Männyltä en ole koskaan näitä löytänyt.

Oma käsitykseni on että selvästi yleisin laji “Helsingissä” on tanskalaisten L. ursinus Sitä löytää paljon kuuselta mutta myös ainakin koivulta. Se on nuorena miltei valkoinen ja ryppyinen pinnaltaan ja vanhemmitenkin aika vaalea ruskea/nahanvärinen ja sileä tai sileähkö lakiltaan. Näistä osa on maultaan kakkostyyppiä, osa ykköstyyppiä.

Sitten on sellainen ainakin koivulta löytyvä laji joka on vanhana laajalti tummakarvainen ja ykköstyypin polttava ja joka näyttää FTE:n kuvalta L castoreuksesta. FTE kertoo että k.o. laji “probably exclusively on deciduous wood” ja mieto. Tanskalaiset eivät siis tätä castoreusta ole kirjanneet lainkaan omille listoilleen. Ruotsissa puolestaan 90% ryhmän lajihavainnoista on kirjattu tähän lajiin - mutta tarkoittanevat sillä FTE:n lajia L. ursinus.

Tuo L vulpinus on sekin vähän mysteeri. Ainoa kandini tähän lajiin kasvoi puistopuun pöllillä sahauspinnalla tiheänä kimppuna ja oli aluksi miltei valkoinen ja myöhemmin ruskeakarvainen ja maultaan polttava. Se voisi kyllä olla myös FTE:n L. castoreus. Siitä on kuvia ylinnä tässä ketjussa. Tanskalaisten mielestä L. vulpinus on DD.

Pitäisi varmaan tehdä harjoitustyönä sukupuu näille genbankin aineistolla. Vois olla mielenkiintoista, tai ehkä yhtä sekavaa

Lyhyesti siis työhypoteesina FTE:n nimiä käyttäen oma kokemus:

Yleisenä kuusella ja koivulla L. ursinus, harvinaisempana koivulla L. castoreus. L. vulpinus = ?.