Sahaheltoista kyssäriä

[Henri_Koskinen]

Kuvasin tupastavaa sahahelttaa Helsingin Pornaistenniemellä 19.07 ja sitten samaa uudestaan 15.08. Kasvupaikka oli ison maapuun sahauspinta tervaleppäkorvessa, joku lehtipuu oli mutta tarkasta lajista ei tietoa. En nyt taida saada tätä omin avuin määritettyä.

Kävin läpi Suomen sahahelttoja. Näitä Lentinelluksia elikkä sahahelttoja on Suomeen merkattu 7 lajia. Karvasahaheltta L. castoreus kasvaa kuusella ja on tuttu laji, pikkusahaheltta L. micheneri on pikkuinen jalallinen, tuoksusahaheltta L. cochleatus ja viuhkasahaheltta L. flabelliformis ovat kait isompia jalallisia.

Ja sitten lehtipuilla kasvavia isoja jalattomia kolme lajia joista ei saa selvää elikkä eipä tunnu löytyvän määritysapua näihin netistä. Kyseessä on siis lajit valkosahaheltta L. auricula, kurttusahaheltta L. vulpinus ja otsonsahaheltta L. ursinus. Saako kuvista lajia tai miten nämä kolme erotetaan toisistaan ekologian/makrotuntomerkkien perusteella. Ensimmäinen kuva on 19.07, toiset 15.08.

edit. löysin Seppo Huhtisen artikkelin sahaheltoista vuodelta 1984 (Sienilehti 36, 1984). Huhtinen ollut näemmä silloin sitä mieltä että karvasahaheltta ja kurttusahaheltta ovat yksi ja sama monimuotoinen laji joista toinen kasvaa kuusella ja toinen lehtipuilla. Sitten kerrotaan miten otsonsahaheltta eroaa tuosta lajikompleksista. Valkosahaheltasta ei sanota mitään artikkelissa.
Huhtisen mukaan kurttusahaheltta eli karvasahaheltan lehtipuilla esiintyvä muoto on pienikokoinen (lakit van 1 - 4 cm). Otsonsahaheltasta sanotaan että laji esiintyy jalallisina tiiviinä kimppuina. Ilmeisesti suvun taksonomia on muuttunut vuodesta -84 suht paljon?

Nämä Pornaistenniemella kasvaneet ovat isolakkisia, jalattomia ja lehtipuulla, joten eivät oikein sovi Huhtisen kuvaamiin lajeihin.

[Stefan_Jakobsson]

Joskus kauan sitten kirjoitin näistä näin eikä vieläkään mitään lopullista totuutta taida olla olemassa:

Tämä on vaikea suku, josta on kirjallisuudessa monenlaisia näkemyksiä. Alla oleva kaava ja kuvaukset perustuvat Petersenin ja Huhesin (2004) maailmanlaajuisiin morfo­logisiin tutkimuksiin, risteytyskokeisiin ja DNA-vertailuihin. Moreaun ym. (1999) näkemys eroaa paljon tästä. Em. lähteet käyttävät hieman toisistaan ja totutusta poikkeavaa termi­nologiaa, ja päädyimme käyttämään pääosin Clémençonin (1997) termejä. Useimpien lajien rajaukset poikkeavat niin paljon vanhoista kuvauksista, että vain muuta­man selkeän lajin kohdalla käytämme myös vanhan kirjallisuuden tietoja, ja muuten teksti perustuu pelkästään Petersenin ja Hughesin tietoihin. Niukan tutkitun aineiston takia Len­tinellus -lajien määrä Suomessa saattaa jatkossa kasvaa. – Kirjallisuutta: Printz (1986), Moreau ym. (1999, 2003), Petersen & Hughes (2004).

1 Maitohorsman ( Epilobium angustifolium ) kuolleiden varsien tyvellä kasvava; täysin sinkilätön: [Lentinellus tridentinus f. herbarum]

— Puulla kasvava; rihmoissa paljon sinkilöitä – 2

2 Jalan tai lakin pinnalla kuromaitiöitä; tiheinä kimppuina kasvava; jalka melko pitkä (jalat tyvestä yhteen kasvaneita), lakki ainakin vanhana suppilomainen, toisella sivulla syvä lovi: Lentinellus cochle­atus

— Ei kuromaitiöitä; jalka lyhyt (jos yhteenkasvanut viereisten itiöemien jalkojen kanssa) tai jalaton; itiöemä napalakkimainen, viuhkamainen, ruostevinokasmainen tai paksun vinokasmainen – 3

3 Itiöemä jalallinen tai jalaton, lateraalisesti alustaan kiinnittynyt; ei viuhkamainen – 5

— Itiöemä keskisesti tai epäkeskisesti jalallinen tai viuhkamainen – 4

4 Mallon alkeisrihmat ohut- tai paksuseinäisiä (usein jopa 1.2 μm) ja joskus heikosti amyloideja; itiöt 4.5–7 × 3.4–5 μm; maku ±mieto tai kitkerä: Lentinellus flabelli­formis

— Mallon alkeisrihmat ohut- tai hieman paksuseinäisiä (≤ 0.7 μm), inamyloideja; itiöt 4–5.2(–6) × 3–3.6(–4.1) μm; maku ±kirpeä: Lentinellus micheneri

5 Lakin tyvi ainakin nuorena kuroutunut ‘valejalaksi’ (ei kuitenkaan aitoa jalkaa); tiheä­helttainen, heltat yleensä alle 0.5 mm leveitä (eivät koskaan yli 2 mm): Lentinellus castoreus

— Lakki jalallinen tai jalaton (muttei ‘valejalkaa’); ei kovin tiheähelttainen, heltat yli 0.5 mm leveitä – 6

6 Lakin oma väri ±valkoinen tai okranvärinen: Lentinellus auricula

— Lakki ruskeasävyinen, mutta voi näyttää vaaleahärmäiseltä pinnalle kertyneiden itiöiden takia – 7

7 Mallossa alkeisrihmoja ja heteropleerisiä rihmoja; melko miedon makuinen tai hitaasti kirpeäksi muuttuva; jalallinen tai jalaton – 10

— Mallossa tavallisia alkeisrihmoja, heteropleerisiä rihmoja ja tukirihmojen näköisiä rih­moja, joissa harvassa väliseiniä ja seinä niin paksu että rihma näyttää usein täyteiseltä; maku nopeasti hyvin kirpeä; jalaton – 8

8 Lakin pinta jauheinen, hienosti säteittäisviiruinen pinnan pienistä halkeamista johtuen; itiöt ≤ 4.1 × 3 μm: [Lentinellus lineolatus]

— Lakin pinta ainakin keskeltä selvästi karvainen; itiöt ≥ 3.5 × 2.8 μm – 9

9 Lakit tiheinä päällekkäisinä rykelminä; tuoksu vahva, hedelmäinen tai aromaattinen; lakki usein selvästi säteittäisuurteinen: Lentinellus ursinus f. robustus

— Lakit yksittäin tai muutaman ryhminä; tuoksu heikko, aromaattinen; lakki joskus heikosti säteittäisviiruinen: Lentinellus ursinus

10 Lakin pinta sileä tai jauheinen, usein hienosti säteittäisviiruinen; vaalean ruskea tai nahanruskea: [Lentinellus sublineolatus]

— Pinta ainakin osittain tupsuinen, villakarvainen tai samettikarvainen, joskus säteittäis­uurteinen; lakki vaalean nahanruskea – punaruskea, usein runsaan itiöpölyn vaalen­tama: Lentinellus vulpinus

[Henri_Koskinen]

Ja siis taas paljon kiitoksia kun jaksat tietoa jakaa. Nuo Petersenin artikkelit ovat maksumuurin takana. Oletan että olet muokannut Petersen (2004) pohjalta Suomen lajjstolle kaavan.

Laitan tähän mitä näistä nyt opin jos vaikka jotakuta kiinnostaa. Kävin kaavaa läpi ja päädyin kuvieni osalta lajiin Lentinellus ursinus f. robustus. Oli kuitenkin pakko käydä varmistamassa ja maistamassa ja oli todella voimakas välitön paha maku. Otin sitten vielä pari kuvaa kun nämä ovat kosteusmuuntuvia (ja härmäisyysmuuntuvia)

Maapuun päällä kasvoi myos muutamia pieniä tuppaita ja otin niistäkin kuvan.

Kun kaavaa käy läpi niin siinä tuo L auricola määrittyy lakin värin mukaan. Kuitenkin kun näitäkin L. ursinuksen kuvia katsoo niin samojen sienien värit muuntelevat todella paljon lähes valkoisesta okran kautta tumman ruskeaan, riippuen itiöemien iästä, kasvupaikasta ja kosteudesta.

Kiinnitti myös huomiota että kaavassa ei mainittu lainkaan isäntäpuita. Netissa ja sienioppaassa isäntäpuu on edelleen keskeisessä osassa. Ilmeisesti muut kuin L. castoreus ovat vain “satunnaisesti” havupuilla?

Kävin kurkkaamassa toistakin sahahelttaa Viikistä mutta tuon itiöemät olivat menneet vanhoiksi. Tässä kuvaa tuosta viime syksyltä jolloin määritin tuon isäntäpuun perusteella lajiksi karvasahaheltta L. castoreus.

Kaavan luettuani kyseessä on edelleen L castoreus.

Löysin myös facebookin puolelta pikkusen juttua näistä ja siellä viesti oli että tuo L. vulpinus eroaa L. castoreuksesta ja L. ursinuksesta itiöemän pinnan osalta eli tuolla kurtulla on tosiaan kurttua pinnassa kun taas nuo muut ovat sileitä, joskin karvaisia/nukkaisia. Samaten L. vulpinus on kasvutavaltaan tiukan kimppumainen toisin kuin nuo kaksi muuta.

[Stefan_Jakobsson]

Valkoinen pinta johtuu itiölaskeumasta. Näin sen kuvasin:

Lentinellus ursinus f. robustus

( Lentinellus tomentellus, Lentinellus castoreus var. tomentellus )

Tämä sieni muistuttaa ulkonäöltään kurttusahahelttaa ( L. vulpinus ), jonka lakin mallossa on kuitenkin vain kahdentyyppisiä rihmoja. Myös itiökoossa on pieni ero . Erot nimimuotoon ( L. ursinus f. ursinus ) ovat seuraavat, vaikka päällekkäisyyksiä esiintyy: 1) itiöemät paksumpia (keskeltä ≤ 8 mm), kasvavat tiheästi päällekkäin, 2) lakin pinta selvemmin säteittäiskuvioinen, säteittäisryppyinen tai selvästi harjanteinen, 3) tuoksu voimakas, pistävä, hedelmäinen, aromaattinen, 4) heltan terä pysyy kauemmin melko sileänä, ja on vasta vanhana joskus sahalaitainen tai sormimaisesti kielekkeinen, 5) itiöt 3.5–4.1 × 2.8–3.5 μm, Q = 1.1–1.3, 6) kuivanäytteen heltat selvemmin oranssin ruosteenvärisiä, 7) tuki­rihmamaiset rihmat voimakkaammin amyloideja (?).

Lehtipuissa ja männyllä. Koko Suomessa, yleisempi kuin nimimuoto ( L. ursinus f. ursinus . Myös Ruotsissa ja Tanskassa. Kuva: BSMF 115(3):311 (yläkuva, ‘ L. vulpinus ’), P&H #13c.

Kuvausten mukaan castoreus, cochleatus, flabelliformis ja vulpinus lehtipuilla, muut sekä että. Hakasuluissa olevat ovat lähialueilla muttei Suomessa. Lineolatus ja sublineolatus niin pohjoisessa Ruosissa, että varmaan meilläkin. Sublineolatus myös Virossa.

[Henri_Koskinen]

Pakko vielä kysyä tästä isäntäpuusta.

Siis näistä isoista jalattomista L. vulpinus ja L. castoreus vain lehtipuilla ja L. ursinus f. robustus lehtipuilla + männyllä. Mikä on sitten nimeltään se suurikokoinen, tummalakkinen, jalaton joka kasvaa kuusella? Jota aiemmin nimitettiin nimellä L. castoreus, karvasahaheltta. Siis tuon viimeisen kuvani laji?

Michale Kuo kirjoittaa mushroomexpert.com sivustollaan tuosta Petersenin selvityksestä että " Lentinellus is a well studied genus, and the recent publication of A Preliminary Monograph of Lentinellus by Petersen and Hughes (2004; citation below) represents a true masterpiece in contemporary taxonomy. The authors have studied species world-wide through morphological, cultural, and genetic lenses–so the species they recognize are supported by physical differences, mating studies, and DNA analysis.

Mutta onkohan tuo kriteeristö ottanut ilmaa siipiensä alle. Muissa lähteissä tuntuu oleva aivan eri kriteerit näille lajeille ja tuon castoreuksen osalta varsinkin on sekavaa kun se on ollut ja on edelleen monissa lähteissä se suvun kuusilla kasvava laji, mutta nyt se onkin sitten vain lehtipuilla Petersenin mukaan. Herää kysymys mitä ovat nämä kotimaiset vanhat havainnot nimellä L.castoreus eli mikä nimi niille kuuluu. Ja siis mikä laji sitten ylipäätään näistä kasvaa kuusella.

Tässä vielä kuvaa kuusella kasvavasta Lentinelluksesta…

[Stefan_Jakobsson]

Puulajit ovat luultavasti melko suoraan Peresen & Hughesta. Varmaan voi olla isompi vaihtelu kuin mitä heidän suhteellisen rajallisessa materiaalissa on.

P&H on edelleen varteenotettavin selvitys tästä suvusta. Yritin katsoa olisiko jotain uutta ilmestynyt mutta laihalta näytti. Siinä oli käytetty vain ITS:ää muistaakseni. Tänä päivänä napattaisiin varmasti mukaan myös jotain muita DNA-alueita. ITS toimii usein hyvin kun vertailee lähisukulaisia mutta on myös paljon esimerkkejä missä se ei riitä. Nimi olikin “A preliminary monographh…”

[Mikko_Verajankorva]

Nostetaan tämä ketju esille. Tähän on viimeksi kirjoitettu vuonna 2019. En ole varma oliko FTE Stefanin ja Henrin käytettävissä jo silloin, sehän ilmestyi samana vuonna. Sen perusteella tämä L. ursinus - L. castoreus-rajanveto voisi olla ehkä sittenkin helpompaa ainakin Suomen oloissa. L. castoreus olisi eteläinen, tummahko, miedonmakuinen sieni. Näin ollen kaikki tällaiset kookkaat punertavat - ruskeat, kitkeränmakuiset sahaheltat menisivät sitten Lentinellus ursinus-lajiin, kasvavat ne sitten millä puulla tahansa. Kuulostaa epäilyttävän helpolta…

[Stefan_Jakobsson]

Moneen FTE:n itiökantasienisukuun liittyy myös kaavoja. Lentinellus-kaava näyttäisi perustuvan tietoihin ennen Petersen & Hughes (2004).

https://drive.google.com/file/d/1ZisQ2wmcnFMw3XasXW0d8jY56ARSUCNX/view?usp=sharing

[Henri_Koskinen]

Editoin vähän sotkuja pois.

Tuon keskustelun jälkeen maistoin ja kuvasin aika montaa sahahelttaa (vajaa 20 tai ainakin yli 10) ja kaikki olivat todella pahan makuisia. Aika sinnikästä ottaen huomioon miltä nämä maistuvat. Koitin sovitella näitä tuohon Petersen&Hughes kaavaan - huonolla menestyksellä.

Mutta tuo makujuttu on vähän monimutkaisempi kuin mieto/polttava. Makuja on kahta tyyppiä. Yleisemmässä tyypissä maku on tosi pitkään täysin mieto kunnes sitten yhtäkkiä suuhun rävähtää aivan karsea maku - suu täynnä bensaa tms. Toisessa tyypissä maku on aluksi mieto mutta alkaa sitten pikku hiljaa muuttumaan pahan makuiseksi mutta ei kuitenkaan yhtä karseaksi kuin ykkösessä.

Yhtään mietoa en makutesteissä löytänyt. Tuosta ykköstyypistä jää kyllä hyvin helposti sellainen käsitys että on mieto koska pureskelua pitää jatkaa yllättävän pitkään ennen kuin poltto rävähtää suuhun. Kakkosesta huomaa aika nopeasti että maku on paha ja se voimistuu jos pureskelua jatkaa.

Tiedä sitten liittyykö tuo makuhuomio lajeihin, mutta jos joku näistä ursinus/vulpinus/castoreus on mieto niin se on minulta vielä bongaamatta.

Näitä lajinimiä käytetään aivan ristiin eikä useinkaan voi tietää mitä lajeja nimillä tarkoitetaan. Jos ilmoittaa havainnon laji.fihin niin ei ole oikein mitään tapaa tietää mitä nimeä pitäisi käyttää koska laji.fissä ei kerrota kenen taksonomiaa seuraavat. Sen huomaa myös kun havaintoja selaa.

Elikkä tässä on kaksi ongelmaa päällekäin - lajien erottelu ja nimien ristiinkäyttö.

Tanskalaisilla ei ole omassa lajilistassaan lainkaan L. castoreusta ja L vulpinuksestakin sanotaan että lajin status on epäselvä. Ruotsalaisilla nimet on sitten toisin päin elikkä tanskalaisten ursinus on ilmeisesti ruotsalaisten castoreus. Suomen käytäntöä en osaa arvata. Oranssissa oppaassa ursinus on se lehtipuulla kasvava laji kun tanskalaisilla castoreus on se lehtipuulaji. Se toinen laji kasvaa sitten sekä lehtipuulla että havupuulla.

Elikkä ei tuosta saa selvää ja tuo yllä oleva kaava ei oman kokemukseni mukaan oikein toimi taikka auta ainakaan minua nimeämään näitä lajeja. Siitä kun puuttuu esim. kokonaan kuusella kasvava laji joka on kuitenkin se yleisin täällä pääkaupunkiseudulla. Männyltä en ole koskaan näitä löytänyt.

Oma käsitykseni on että selvästi yleisin laji “Helsingissä” on tanskalaisten L. ursinus Sitä löytää paljon kuuselta mutta myös ainakin koivulta. Se on nuorena miltei valkoinen ja ryppyinen pinnaltaan ja vanhemmitenkin aika vaalea ruskea/nahanvärinen ja sileä tai sileähkö lakiltaan. Näistä osa on maultaan kakkostyyppiä, osa ykköstyyppiä.

Sitten on sellainen ainakin koivulta löytyvä laji joka on vanhana laajalti tummakarvainen ja ykköstyypin polttava ja joka näyttää FTE:n kuvalta L castoreuksesta. FTE kertoo että k.o. laji “probably exclusively on deciduous wood” ja mieto. Tanskalaiset eivät siis tätä castoreusta ole kirjanneet lainkaan omille listoilleen. Ruotsissa puolestaan 90% ryhmän lajihavainnoista on kirjattu tähän lajiin - mutta tarkoittanevat sillä FTE:n lajia L. ursinus.

Tuo L vulpinus on sekin vähän mysteeri. Ainoa kandini tähän lajiin kasvoi puistopuun pöllillä sahauspinnalla tiheänä kimppuna ja oli aluksi miltei valkoinen ja myöhemmin ruskeakarvainen ja maultaan polttava. Se voisi kyllä olla myös FTE:n L. castoreus. Siitä on kuvia ylinnä tässä ketjussa. Tanskalaisten mielestä L. vulpinus on DD.

Pitäisi varmaan tehdä harjoitustyönä sukupuu näille genbankin aineistolla. Vois olla mielenkiintoista, tai ehkä yhtä sekavaa

Lyhyesti siis työhypoteesina FTE:n nimiä käyttäen oma kokemus:

Yleisenä kuusella ja koivulla L. ursinus, harvinaisempana koivulla L. castoreus. L. vulpinus = ?.

[Stefan_Jakobsson]

Tuli otettua talteen erään Lentinelluksen tänään. Ajattelin että nyt kerrankin tutkin kunnolla, kerran tuli otettua mukaan Petersen-Hughesin tänne landelle.

Sieni kasvoi pehmeäksi lahonneella koivun maarungolla. Oli muutamia lakkeja päällekkäin, suurin 95 mm läpimitaltaan. Keskellä lakkia oli tiheä karvapeite. Maku oli lähes välittömästi kirpeä ja kun levisi kielen takaosille myös hyvin karvas.

Aloitetaan helttojen rihmoista:

Rihmoja on kolmenlaisia:

• generatiivisia: hieman paksuseinäisiä, sinkilällisiä, eivät (tässä lajissa) amyloideja
• gloeopleerisiä: Hieman paksumpia kuin generatiiviset, pienillä suurennoksilla (tai faasilla) KOH:ssa keltaisella sisällöllä ja suuremmilla pikku rakeita täynnä. Eivät amyloideja.
• skeletaaleja: Enemmän tai vähemmän amyloideja, mutkittelevaseinäisiä ja mutkien ulkoreuna voimakkaammin amyoidi kuin muaalla - termi on bosselées. Tosin amyloidisuus vaihtelee paljon. Enemmän tai vähemmän paksuseinäsiä, tässä lajissa vähemmän. Näitä ei paljon ole mutta kuitenkin. Harvakseltaan sinkilättömiä septoja.

Tällainen rihmastorakenne Peteresen sanoo trimiittiseksi, mutta se ei ole sama trimiittinen mitä kääpien osalta (=generatiiviset, skeletaaliset ja sidosrihmat).

Jo tässä vaiheessa voi poissulkea vulpinuksen: muilla lajeilla kuin L. urisnuksella ja castoreuksella (s. Petersen) ei ole heltoissa kolmenlaisia hyyfejä. Mutta mallossa on jollain muillakin.

Sitten kystidit, kaikki kuvat KOH:ssa:

Näitä on vain kaksi sorttia.

• Teräväkärkiset ovat tavallisia pleurokystidejä, jotka nousevat generatiivisista rihmoista subhymeeniosta.
• Viimeinen on pyörepäinen gloeokystidi, joka nousee gloeopleerisista rihmoista subhymeenion alta (ja on siksi pseudokystidi). Näitä ötökät eivät syö koska ovat pahanmakuisia (kuten haperioden ja rouskujen pseudokystidejä).

Kolmatta kystidilajia en löytänyt. Castoreuksella on myös leptokystideja (= ohutseinäisiä letkuja) toisin kuin ursinuksella, joten päättelen, että tämä on ursinus. Ja f. robustus näyttäisi sopivan paremmin, mutta sillä on vähemmän merkitystä.

Tässä sienessä heltat ovat 5 mm asti leveitä, mikä on liikaa castoreukselle. Ja itiömitat ovat niin täydellinen match f. robustusin mittoihin, että ellen olisi itse mitannut ennenkuin tiesin minkämittaisia pitäisi olla olisin luullut keksityiksi.

Ursinus f. ursinuksen itiömitoiksi annetaan 4,0-4,5 x 3,0-3,5. F. robustukselle sanotaan 3,5-4,1 x 2,8-3,5. Tässä sienessä oli (3.34) 3.54 - 4.00 (4.24) × (2.69) 2.80 - 3.14 (3.20) µm.

Mutta kirjassa lajien keskusteluosio sotkee, siinä on jenkkiläiseen tappan niin monisanaiasia tarinoita, jotka ovat osittain ristiriitaisia muiden kuvausten kanssa, ettei siitä oikein selvää ota. Lentinellus ursinus f. robustus on nyt kuitenkin paras approksimaatio mihin pystyn.

[Henri_Koskinen]

Tein tästä Lentinellus ursinus/castoreus parista pienen harjoitelman viime syksynä sekvenssikurssilla. Ikävä kyllä tuohon ei voi linkata. Laitan tähän perään referaatin tuosta harjoitelmasta elikkä sekvenssipuun ja vähän kommenttia.

Hain näiden lajien sekvenssejä tietokannoista ja sain lisäksi suomalaisista tapauksista sekvenssit Kekiltä. Puuharjoitelmassani sekvenssit jakautuvat kivasti ursinus ja castoreus -klustereihin. Näistä ursinus muodostaa tiiviin sekvenssiryppään, castoreus puolestaan on selvästi hajanaisempi. Näkee myös hyvin miten suomalaiset “castoreukset” menevät ursinus -ryppääseen muodostaen sinne oman siistin pikku alaryhmänsä.

Tästä voisi tehdä sellaisen hypoteesin että Suomessa ursinus on yleinen, castoreus puolestaan eteläinen laji jota ei ehkä Suomessa tai lähialueilla tavata ja vulpinus sitten DD elikkä hämärä tapaus. FTE:ssä eli tanskalaisilla ei ole omassa lajilistassaan lainkaan L. castoreusta ja L. vulpinuksestakin sanotaan että lajin status on epäselvä DD. Suomesta löytyy kuitenkin kahdenmakuisia “ursinuksia” joten olisko täällä sitten kahta varianttia ursinuksesta, kuten tuo puukin vähän vinkkaa. Ovat kuitenkin puussa niin lähellä toisiaan että kyse voisi olla vain L. ursinuksen alatyypeistä.

Jos joku ihmettelee castoreus/ursinus nimisotkua niin suomalaisten castoreukset on nimetty ruotsalaisten tapaan eri taksonomian perusteella kuin FTE:ssä elikkä tanskalaisilla. Tästä syystä suomalaisten “castoreukset” menevät FTE:n taksonomiassa ja sekvenssipuussani L. ursinuksen yhteyteen muodostaen sinne kuitenkin oman alaryhmänsä. Eli suomalaisten castoreus = tanskalaisten ursinus.

[Mikko_Verajankorva]

Tosi mielenkiintoista! Hienoa perusteellista työtä Stefan ja Henri.

[Stefan_Jakobsson]

Vertailin puusi Peterseniin.

Castoreus: Neotyypi ei ole sekvensoitu. Mutta alemmassa haarassa puussasi on kahdeksan samaa mitä Petrersen käyttää ja nimeää castoreukseksi.

Ursinus: Epityyppi on AY513218 mutta se puuttuu puustasi. Mutta AY513221…3 ylemmässä haarassa ovat myös Petetsenin puussa, niistä kaksi on f. robustus ja yksi f. ursinus. Näiden kahden muodon välillä ei ole genettistä eroa vaan robustus saatta olla vain lihava versio. Tai sitten eroa voisi löytää jollain toisella DNA-alueella.

Niin ja castoreuksia Petersen ei ole sekvensoinut Ranskan pohjoispuolelta. Mutta morfologisesti hän on sellaisia määrittänyt Enontekiötä myöten.

[Tapio_Kekki]

Lentinellus phylogram 23022023 w names.pdf (34,8 Kt)
Tämä on hieno ketju. Henri oli tehnyt havainnollisen sukupuun. Löysin muutaman suomalaisen sekvenssin lisää, lisäksi yritin putsata mahdollisimman tarkkaan ursinus-porukan sekvenssit. Lisäsin alustapuulajin, jos se oli kirjattu järjesetlmään.

Lajia L. castoreus tuskin on Suomessa, mikä aiemmin on jo tullut esille. Kaikki sillä nimellä tallennetut ovat sekvenssien mukaan ursinusta.
L ursinuksessa on sekvensseissä vaihtelua. FIAPH256 Sodankylästä on lähinnä epityyppiä (epityyppi näyttää menevän hieman erilleen kuvassa, mutta kyse ilmeisesti “virheistä” sekvenssisä.). FIASC211 ja 264 Espoosta ovat toista laitaa. Muut kolme suomalaista sekvenssiä ovat its-alueelta välimuotoja. Näitä varmaankin on pidettävä samana lajina, ellei useamman geenialueen selvittely muuta kerro. Puulajilla ei vaikuta olevan merkitystä ursinuksen ryhmissä.

Vulpinus on sattunut sekvensseihin kerran. Toinen sillä nimellä tallennettu oli ursinus. Lienee harvinaisempi laji?

Flabelliformista ei ole osunut sekvensseihin Suomesta ainakaan vielä. Micheneri (omphalodes) sitä vastoin useammin. Myös cochleatus on meiltä sekvenssein varmistettu. Auriculasta tarvittaisiin valokuvallisia näytteitä sekvensseihin!

[Stefan_Jakobsson]

Vertailin puun Petersenin puihin.

Ensiksi ursinuksen neotyyppi on vanha ja sekvensointi onnistui vain osittain; ehkä siihen on eksynyt jotain pientä virhettä. L. ursinus f. robustus ja f. ursinus menevät edelleen sekaan - ei mitään fylogeneettistä eroa. Tässä Petersenin lista:

Eurooppalaiset L. vulpinukset ja sublineolatus ovat samssa haarassa. P&H sanoo, että on vain kahden bp:n ero näiden välillä ja morfologiset erotkin ovat aika pienet - voi olla, että ne ajan myötä yhdistyvät, kun saa lisää dataa. Suurimmat erot näyttävät olevan petrimaljassa. Mutta aikamoinen lista eroja hän kuitenkin luettelee.

L. lineolatus muistuttaa ursinus-ryhmän sieniä mutta kulttuurit ovat erilaisia. Mutta kovin on vaikeaselkoista tekstiä. Sekvenssejä ei ole.

[Tapio_Kekki]

Minua häiritsee hieman se, että Euroopasta kuvatuille lajeille tehdään epityyppejä toiselta mantereelta. Ursinus on Friesin kuvaama laji.
Vulpinus Sowerbyn ymmärtääkseni Englannista kuvaama, ja siinä sekvenssit menevät mantereittan eri kasoihin.

[Henri_Koskinen]

Tuo Lentinellus micheneri/flabelliformis on myös kiinnostava pari taikka lajikompleksi. Tapion puussa näkyy noilla nimillä kaksi lähekkäistä mutta omiin nippuihin menevää ryhmää. Kurkkasin mitä ruotsalaiset ja tanskalaiset näistä tuumaavat.

Ruotsalaisilla on listattuna vain flabelliformis. Se onkin Ruotsissa yleinen, havaintoja on kirjattu kolmisen sataa. Tapion puussa on kuitenkin yksi havainto Ruotsista nimellä micheneri.

Tanskalaisilla on vain flabelliformis jonka synonyymiksi kerrotaan micheneri. Flabelliformiksen yhteydessä kuitenkin mainitaan että “May include a number of biological species that cannot with certainty be recognized morphologically”.

Michenerin ja flabelliformiksen erona pitäisi olla itiökoko, michenerilla pienemmät itiöt kuin flabelliformiksella. Ero ei ole tässäkään kovin suuri. En tiedä onko muita “selviä” eroja, ei varmaan ainakaan makroeroja? Nettiä tutkimalla ei tässä lajiparissa pääse oikein pidemmälle.

Flabelliformis -porukkaa on tullut myös maastossa ihmeteltyä ja muutaman olen skoopannutkin. Parissa tapauksessa itiöt ovat olleet flabelliformiksen kokoa ja kerran michenerin. Kiinnostavasti yhdestä Pieksämäen kohteesta keräsin kaksi lähekkäistä näytettä (peräkkäisinä vuosina) joista toisella oli isot itiöt ja toisella pienet - siis flabelliformis ja micheneri? Ulkonäön ja ekologian puolesta olivat aika lailla identtisiä, kummatkin kasvoivat hajanaisina ryhminä lähinnä kuusen hakkuujätteillä risujen keskellä. Helposti tulee mieleen että olivat samaa lajia vaikka itiökoko hieman erosikin. Isoitiöisiä (eli flabelliformiksia) on tullut kerättyä myös Porvoosta ilmeisesti kuusen maapuulta.

Näistä keräyksistä on nyt yksi pieni-itiöinen “michneri” ja yksi suuri-itiöinen “flabelliformis” sekvensoitavina Finbolin kautta. Hauska nähdä mitä sekvenssit kertovat.

[Stefan_Jakobsson]

Joo, valitettavast nykyään näkee tuollaisia huonoja epityyppivalintoja (joskus myös huonoja neotyyppivalintoja). On kovin vaikea vaihtaa epityyppi (säännöt artikla 9.20). Jonkin verran on keskusteltu siitä pitäisikö muuttaa sääntöjä tässä kohdin.

---

Sitten flabelliformis ja micheneri - näin niitä aikoinaan kuvasin Peterseniin perustuen.

Lentinellus flabelliformis – viuhkasahaheltta

Itiöemä erittäin muunteleva, keskisesti, epäkeskisesti tai lateraalisesti jalallinen tai joskus jalaton. Lakki 11–35 mm leveä, keskeltä painunut tai suppilomainen, ±pyöreä, puolipyöreä, munuaismainen tai viuhkamainen; pinta sileä tai hieman epätasainen, yleensä heikosti
säteittäisviiruinen, hygrofaani, ruskea, harmaanruskea tai okranruskea; reuna harmaankeltainen – tummanruskea, läpisäteinen < 1 mm:n leveydeltä. Heltat ±johteisia, jatkuvat raitoina jalkaa pitkin alas, nuorena sileäteräisiä, myöhemmin sahalaitaisia tai sormimaisesti kielekkeisiä, ≤ 3.5 mm leveitä, valkoisia tai likaisen okranruskeita. Jalka 1–9(–28) × 1.5–6 mm, ±sileä, lakin värinen tai tummanruskea. Maku heikko, ±kitkerä, harvoin hieman kirpeä. Ei erityistä tuoksua. ● Itiöt 4.5–7 × 3.4–5 μm, Q = 1.1–1.7, ellipsoideja tai munanmuotoisia, nystyisiä. Basidiot 4-sterigmaisia. Leptokystidit ±runsaita, sukkulamaisia, ulottuvat jopa 20 μm hymeenion tason ulkopuolelle. Heterokystidit ±aaltoilevia, nuijamaisia. Lakin mallon alkeisrihmat sinkilällisiä, usein laajentuneita, ohut- tai paksuseinäisiä, seinä usein 1.2 μm paksu ja joskus heikosti amyloidi (harmaa); runsaasti heteropleerisiä rihmoja.
Kuusen, haavan ja koivun ohuissa oksissa. Ainakin U: Siuntiossa (1987 Kuusinen 1257) ja Ruotsissa. Kuvat: BSMF 115(3):309 (alakuva), 310 (yläkuva, ‘L. flabelliformis var. micheneri’), P&H:7 (alakuva).

Lentinellus micheneri – pikkusahaheltta, navelmussling
(L. bisus, L. omphalodes, L. flabelliformis var. micheneri)

Itiöemä napalakkimainen, keskisesti – lateraalisesti jalallinen, harvoin viuhkamainen. Lakki 5–40 mm leveä, syvälle suppilomainen, tuoreena vaihtelevasti ruskeansävyinen, paikoin tumman ruskeita alueita tai säteittäisviiruja vaaleammalla pohjalla, kuivana likaisen
okranvärinen; pinta sileä tai hieman epätasainen, säteittäin hienosäikeinen, ei läpisäteinen. Heltat lyhyesti johteisia, leveitä, okranvärisiä – ruskeita; terä hieman tai karkeasti sahalaitainen. Jalka 5–25 × 2–5 mm, sileä, yleensä ±epäsäännöllisesti litistynyt (litteillä sivuilla pitkittäispainuma). Maku nopeasti tai hitaasti ±kirpeä. Tuoksu heikko. ● Itiöt 4–5.2(–6) × 3–3.6(–4.1) μm, Q = 1.1–1.7, heikosti amyloideja, pintakuviointina hieman voimakkaammin amyloideja piikkejä. Basidiot 4-sterigmaisia. Leptokystidit sukkulamaisia, ulottuvat ≤30 μm hymeenion ulkopuolelle; heterokystidit nuijamaisia, suunnilleen basidioiden pituisia ja vaikeita havaita (ilman sulfoaldehydiä). Mallon alkeisrihmat pääosin ohutseinäisiä (seinä ≤0.7 μm), inamyloideja. Heteropleererisiä rihmoja on.
Ainakin pajulla, koivulla ja kuusella. Koko Suomessa Kevolle asti. Kuvat: BSMF 115(3):308 (‘L. bisus’), 309 (‘L. bisus f. queletii’), P&H #7b.

[Henri_Koskinen]

Sain kahdesta Finbolin L. michenerii/flabelliformista sekvenssit. Toinen näytteistä oli pieni-itiöinen “michneri” joka meni oletusten mukaisesti siististi L. micheneri -nippuun.

Suuri-itiöinen “flabelliformis” oli tämä

Submission | Finnish Biodiversity Information Facility

Isoitiöisen “flabelliformiksen” blastaus