Kiitos, kuva otettu eilen 16.6.25 Tammisaaren saaristossa, perunapellolla.
En saanut toista kuvaa, korento häipy paikalta.
Onko nämä Sirotyttöjä vai Taigatyttöjä ?
Kuvien yksilöt kuvattu noin 50 minuutin välein, kuvauspaikkojen väli 100 metriä.
Taigatytönkorentoja ovat.
Kiitos Rane.
No ompas hankala kuvakulma…
Pitkän pohdinnan jälkeen laittaisin kyllä isokeijuksi.
Kyllä tuo minustakin isokeiju on. Vahinko, että et ole saanut tämän hyvän kuvan lisäksi sivukuvaa, josta tuon naaraan munanasettimen koko ja näkö olisi näkynyt selvästi. Samalla myös koko kylki olisi piirtynyt vielä selkeämmin näkyviin.
Kiitos vastauksista. Olivat niin säikkyjä nuo korennot, että en saanut kuin tuosta kulmasta kuvia. Ainakin kaikki koiraat, joista onnistuin saamaan riittävän tarkkoja kuvia tuolla samalla niityllä, olivat isokeijukorentoja, joten sekin puhuu isokeijun puolesta.
On se dryas.
Vihertytönkorento (Coenagrion armatum), naaras.
Siitä sinun aikaisemmasta keijukuvasta ehdin kaivata sivukuvaa. Tämän erinomaisen sivukuvan lisäksi olisin puolestaan kaivannut lisäksi suoraan päältä otettua kuvaa, josta tuo kaulus olisi piirtynyt selkeämmin. Aika lailla minulle tästä tulee keihästyttönaaras mieleen.
Kiitos tunnistuksesta. Itsekkin arvelin vihertytönkorennoksi. Näistä ei Kuusamossa ole aijemmin kun neljä havaintoa.
Keihästytönkorento
Yritinkin itse asiassa kuvata korennon kaulusta, mutta juuri siinä vaiheessa se katosi kasvillisuuden sekaan. Kuitenkin kaksi ääntä tullut keihästytönkorennolle, joten merkkaan sellaiseksi.