Viinimäkikotilo-bongaus

Syyskuun alussa näin ensimmäisen viinimäkikotiloni! Niitä oli pari kappaletta, kovasti määrätietoisesti etenivät metsänpohjalla. Bongausalueena Uusimaa.

Tänä vuonna on tullut ylipäätään kivasti lajihavaintoja, voin sitten talven pimeinä tunteina niitä näpytellä vihkoon :):blush:

2 tykkäystä

Se on jännä laji tuo viinimäki. Esiintymät ovat yleensä paikottaisia. Aivan kuin laji ei meillä menestyisi “puhtaassa luonnossa”. Omat löytöpaikat olleet kaikki sellaisia vanhoja puutarhoja, talonpohjia, tai muuten vain lähellä asutusta. Näitä on aikoinaan istutettu eri puolille Suomea ruuaksi. Laji kun on syötävän kokoinen.

1 tykkäys

Joo, tästäkin lajista on vuosia aiemmin tullut merkintä juuri samoilta metsäalueilta, jotka menevät kyllä hyvin tuohon kuvaukseesi.

Rupesin tuon kohtaamisen jälkeen miettimään, että olisi mielenkiintoista tarkkailla näitä pidemmänkin aikaa, ja tsekkailin netistä pitääkö joku viinimäkikotiloita lemmikkinä. Ja pitää kyllä (lemmikkinä ja samalla ruokana), mutta löysin myös tiedon siitä että vankeudessa voivat elää 20-vuotiaiksi- ennätys on 35 vuotta. En ole ihan varma, onko musta vielä ihan sen tason kotilositoutumiseen :sweat_smile:

…Niin mistä havainto oli - Virosta ja Ruotsista löytyy runsaana? Suomessa tulokasnilviäisiä selvästi vielä verottavat talvemme, esimerkiksi Hämeenlinnan siruetana-alue ei ole kymmenessä vuodessa laajentunut otollisimpiin elinympäristöihin naapurustossa.

Uudeltamaalta, tieto lisätty aloitukseen!