Halesus 13.10

13.10. 2022 Pyhäranta, yleisesti ottaen näyttäis että eivät viihdy aivan meren äärellä, tämä kuitenkin melko lähellä, lieneekö elänyt vieressä olevassa mereen laskevassa ojan tapaisessa, usein täysin kuivunut, taas arvaillaan vaikka kuvista ei yleensä saakkaan lajilleen, arvaukseni tällä kertaa radiatus, kuva otettu puhelimella, otus oli todellisuudessa selkä alaspäin melko hankalassa paikkaa


Oli hieman vaikeuksia saada kuva mukaan

Onkohan samaa porukkaa , kuvattu päivää aiemmin , tosin oli puolet pienempi

Halesukset ei elä kausikuivissa vesissä, ehkä siis kuitenkin siellä niukkasuolaisissa lahdissa tai lentäneet kauempaa.

Hankala tuo radiatus/tessellatus pari kyllä on habituskuvista. Olen tosin nyt alkanut arvata näitä paremmin oikein siiven muodon perusteella. Tessellatuksen etusiipi on jossain määrin pitemmän oloinen suhteessa leveyteen. Pitäisi varmaan mitata niitä oikein asioikseen. Eka kuva on inansa viistosta, mutta arvaisin sen olevan tessellatus. Toisesta ei saa tässä mielessä selvää, mutta samaa lajiparia on kyllä.

1 tykkäys

Mielenkiintoista!
Omista kuvistani löytyi kaksi suoraan sivulta kuvattua yksilöä. Mittasin niiden siiven leveys/pituus -suhteen. Pituus tosin kuonosta siivenkärkeen ja leveys murtoviivan kohdalta.
Suhteet olivat 0,23 ja 0,31. Melko suuri ero. Riittääkö erottamaan lajia?
Pekka

Onko ylempi varmasti Halesus?

Ylempi on Limnephilus flavicornis, alempi on Halesus, ehkäpä tällä kertaa radiatus

Kiitos,
Korjaan omiini.
Pekka