Sitten yhdessä seitissä on ollut jonkun toisen lajin hämähäkki, ilmeisesti saalis. Huomasin tosin äsken että se liikahti eli ei ole kuollut. Se on ollut kuitenkin seitissä jo viikon verran:
Kaikissa kuvissa esiintyy huonehämähäkkejä ja punaisella ympyröity on vaaksiaishämähäkki (ei saalis). Kumpikin ovat Suomessa sisätiloissa viihtyviä lajeja. Vaaksiaishämähäkki on yleinen kasvihuoneissa ja varastoissa minne tuodaan tavaraa tai kasveja ulkomailta.
Olikohan se vaaksiaishämähäkki takertunut vahingossa huonehämähäkkien verkkoon?
Se oli siinä melkein parisen viikkoa samassa kohdassa ja eilen kaveri joka oli käymässä ja kenelle näytin mun kämppäkavereitani, niin hän vapautti vaaksiashämähäkin siitä verkosta ja se otti pitkät jalkansa alle ja lähti aika vikkelään. Samalla kertaa huomattiin että yksi huonehämähäkeistä oli päätynyt lavuaariin jonka reunat ovat sen verran jyrkät/liukkaat ettei se omin avuin päässyt kiipeämään sieltä pois. No, laitoin vessapaperista vähän kuin tikkaat lavuaarista ylös niin sen jälkeen kaveri oli häipynyt sieltä ja oli taas omalla paikallaan verkossa ja siellä omassa “makuutötterössään”. Todella mielenkiintoista on ollut seurata näiden edesottamuksia ja olen kyllä yrittänyt mahdollisimman vähän sekaantua heidän puuhiinsa. Kauankohan kestää että seitistä tehdyn pallon sisällä olevat munat kuoriutuvat?
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.