Kevään ullakkokärpäsiä seinille

Olen seurannut vuosittain kevään etenemistä Rautalammilla PS. Myös ns. ullakkokärpästen heräämistä talvilevoltaan kylpemään auringonvalossa seinille. Eilen 27.3.2018 kuvasin kevään ensimmäiset. Lajista ei ole tietoa, eikä kuvastakaan selviä juuri tuntomerkkejä. Paikalla oli ulkonäöstä ja koosta päätellen ainakin kolmea sorttia. Vertailuksi mainittakoon, että viime keväänä kärpäset tulivat jo (15.2), joten olivat nyt paljon aikataulustaan myöhässä. Rautalammilla on ollut varsin kylmiä yöpakkasia. Edellisenäkin yönä peräti - 23,4 astetta. Samoin lunta on maastossa yli 80 cm. Havaintopaikka on ollut vuosittan jo pitkään varhaisten päiväperhosten esiintymispaikka. Eikä ollutkaan mikään yllätys, kevään ensimmäisen lentelevän sitruunaperhosen näkeminen paikalla 26.3.2018! Rautalampi Palovuoren SW-rinne
(GPS 62 37/´53,6"N 26 50/´39,5"E) Paikalla on suotuisa pienilmasto, aurinko porottaa esteettömästi alueelle ja lämpötila nousee + asteile, vaikka yleisesti olisikin pakkasta. Rinteet olivat jo avautuneet ja heinäisiä mättäitä oli näkyvissä vahvan lumipeitteen lomassa…


Tämä kärpäslaji oli mm. seinällä 31.3.2018 samassa paikassa. Olisiko määritettävissä?

Kuvan kärpänen näyttäisi olevan Pollenia vagabunda -raatokärpänen.

1 tykkäys