Kolme mikroa [ Epiblema cirsiana Epiblema sticticana ]

Olisiko näistä tietoa ? Kaksi ensimmäistä kuvattu metsätien varrelta ja 3. suoalueen reunamilta

  1. Kuvattu 13.6.2022 Orivedellä
  2. Kuvattu 20.6.2022 Orivedellä
  3. Kuvattu 12.7.2022 Orivedellä


Keskimmäistä ehdottaisin Epiblemaksi ja ensimmäinen voisi mennä samaan suuntaan.

Tuo keskimmäinen näyttä minusta tavalliselta Epiblema sticticanum piennarlaikkukääriäiseltä. Ensimmäinen voisi myös olla , mutta kuitenkin jotenkin vaikuttaa erilaiselta. Ehkä joku näihin perehtynyt voisi valaista asiaa.

  1. Epiblema cirsiana
  2. Epiblema sticticana
  3. Mahdollisesti vain Celypha lacunana. Kuva on sen verran tumma, että en ole ihan varma.

Kiitos Jari tunnistuksista. Tuo kolmas voisi hyvinkin olla lacunana , mutta itselle jäänyt sellainen mielikuva , että olisi aavistuksen pienempi kuin lacunana , jälkeen päin ei kuitenkaan voi olla varma mielikuvistaan. Liitän mukaan hiukan vaaleamman kuvan otuksesta.

Tuo on minusta Phiaris turfosana.