Olen viime päivinä kuvannut vesiperhosia Pusulanjärven lintutornin (Lohja) reheväkasvustoisessa ympäristössä. Hetkittäin on kova tuuli aiheuttanut suuriakin ongelmia. Perhoset tuntuvat viihtyvän varsin hyvin auton pelleillä ja laseilla!, jolloin kuvaaminen vähän helpompaa tuulista huolimatta. Kovin epävarmahan sitä täytenä noviisina näiden kanssa on, mutta kahdelle kellertävälle rohkenen antaa omatkin ehdotukset lajista.
Ehdotukseni on tulvaputkisirvikäs (Limnephilus subcentralis) Lohja 27.9.2023
Tämä vaikutti pienemmältä kuin 1 ja 3. Näytti muistaakseni vähän tummemman ruskealta kuin kuvassa…En löytänyt järkevää ehdotusta.lajiksi. Lohja 30.9.2023
Jälleen suuret kiitokset tunnistusavustasi Juha! Kun lähtee varsin “puhtaalta pöydältä” liikkeelle,niin voi todellakin tuntea etsijän ja löytäjän jännitystä, koska kaikki on alussa niin kovin uutta. On tosi mielenkiintoista selvittää, kuinka monta eri lajia esimerkiksi tuolta Pusulanjärven lintutornin ympäristöstä löytyykään vielä tässä vaiheessa syksyä. Tämä oli, Juha, hieman etukäteisvaroittelua siitä, että apusi on jatkossakin tarpeen ja kysyttävää tulee vielä riittämään, kunhan ensin saan kuviani johonkin tolkun järjestykseen.
1 Like
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.