Ampiaisen näköinen jäärä tänään löydetty helsingistä. Pahoittelut huonosta kuvasta. Mistä lajista on kyse?
Tuohan taitaa olla tosi hyvä havis!? Mielestäni tuo on hyvin harvinainen tammijäärä (Plagionotus arcuatus)
Toivottavasti joku asiantuntijoista joko vahvistaa tai korjaa lajin.
Kiitos. Tätä itsekkin mietin, mutta en kehdannut laittaa aloitukseen juuri tuon harvinaisuuden vuoksi. Erikoista. Toivoittavasti varmistus saadaan.
Ohhoh. Ei pelkästään harvinainen vaan viimeisen uhanalaisarvion mukaan RE eli meiltä hävinneeksi tulkittu! Laji.fi:ssa onkin vain vanhoja löytöjä eikä edes kuvaa, mutta netistähän niitä löytyy eikä tuossa erehtymisen varaa liene.
Tulee tietysti mieleen importin* mahdollisuus, havainto siis Helsingistä, mutta millaisesta paikasta löytynyt?
- Tarkistelin ja vanhoissa havainnoissakin osassa on importtiepäily. Turun Ruissalossa lienee ollut ihan luontainen, mutta sieltäkin viimeinen havainto on vuodelta 1920.
Hienoa!
Löytyi siis sisältä ikkunalta (tosin ovi ollut auki pitkään). Tässä lähellä ei sen kummalisenpaa maastoa, puisto löytyy.
Tuli mieleen että sisällä ollut kukkia, olisiko mahdollista että tullut niiden mukana?
Kannattaako silti kirjata havainto vaikka, mahdollisesti tullut jonkun mukana?
Kyllä havainto kannattaa ylös kirjata joka tapauksessa, mahdollisimman tarkka paikka ja tiedot ylös. Onko ko. puistossa tammia? Onko satamia lähellä? Ei niinkään kukkien mukana mutta lautatavaran mukanahan jäärät voi tulla. Importtiepäily kun ei ole aikoihin tavattu. Mutta tosiaan kannattaa silti “kirjoihin” viedä.
Kyseessä oleva puisto on Tervapääskynpuisto (Tapaninvainio) ja havaintopaikka on noin 40 m päässä siitä ja lähimmästä tammesta (joita on lukuisia ja muutama aika suuri). En tiedä lähimmästä satamasta, mutta merenranta ei ole kovin lähellä (+5km). Kirjaan havainnon myöhemmin.
Kiitos näistä tiedoista. Sen verran näyttävä otus että jos sitä tuolla paikallisesti esiintyy niin luulisi tulevan enemmän havaintoja, etenkin jos koppistuntijat kiinnostuu paikalle selvittelemään. Mutta silti tuntuu kuitenkin importti todennäköisemmältä.
Facebookissa (jonne tästä linkkasin) eräs kovakuoriaistuntija kommentoi:
“Ei pitäisi olla vielä tähän aikaan aikuisena, jos on luonnosta peräisin.”
Eli yhä vahvemmin vaikuttaa importilta. Voinut tosiaan tulla jonkun
puutavaran mukana joko meritse tai vaikka rautateitse - ja jääräthän
sitten osaavat lentää.
Kiitos avusta & tiedosta.
Tänään (16.7.2024) bongattu täällä Kangasalla tuollainen.
Ehdottomasti pitäisi nyt saada kuva vahvistukseksi, ei noin harvinaista otusta
voi varmana pitää ilman kunnon dokumenttia. Voi kokemattomalla mennä
sekaisin.
Ymmärrän.
Harvinaisuuden vuoksi varsinkin.
Jos vielä näkyy, niin yritän saada kuvan.
Pari muuta näki tämän, mutta varmaksi havainnoksihan se ei riitä.
Itselläni yli 40 vuotta ollut koppakuoriaiset lähellä sydäntä.
Nuorempana niitä “keräilin”.
T: Jalmari
ti 16. heinäk. 2024 klo 16.28 Anssi Junnila sivustolta LAJI.FI-foorumi <notifications@laji.discoursemail.com> kirjoitti: