Mustikan kukinta elokuussa?

Mistähän syystä mustikka alkanut kukkia nyt? Paikka etelään viettävä rinne Lohjalla. Muissa lähistöllä olevissa mustikoissa ei näkynyt kukintaa, tässä koivun juurella kasvavassa vain.

Salossa kukkii metsäkurjenpolvi:


Salo 24.8.2023

Kotimaiset kukkakasvit ovat oikukkaita ja kukkivat myös pääaikojensa ulkopuolella, mikä on varsin yleistä. Itse olen nähnyt kukkivia mäkitervakoita syyskuussa ja vanamon kukkia marraskuussa jne. Yleensä tämä johtuu siitä, että alkukesä on ollut kuiva ja kyseinen yksilö on joko yrittänyt kukkia silloin ja jäänyt ilman siementä tai sitten pantannut kukintaa kokonaan. Säätilan muutos ja sateet laukaisevat uuden kukinnan. Tämä ilmiö tulee yleistymään mitä enemmän ilmasto muuttuu meillä ja mitä kuivempia alkukesiä tulee.

Kiitos tämä hyvä tietää! Juurikin sateita oli ko. paikassa ollut pitkän kuivan jakson jälkeen.

… ja Kiihtelysvaarassa voikukka! Pihanurmikolla, joka oli leikattu viisi päivää aiemmin. Kukkakärpäset löysivät sen oitis.