Oudot munat heinällä

30.6.2023, Etelä-Pohjanmaa.
Siirtelin ruukkuja nurmikolta kasvihuoneeseen ja siinä samalla tuli vähän heiniä mukana. Sitten vahingossa huomasin, että yksi heinä oli kovin karvaisen oloinen ja ajattelin, että sen alapuolella on joku piikikäs toukka, mutta sieltä paljastuikin tällainen 43 munan rykelmä. Ei ole koskaan sattunut mitään vastaavaa kohdalle ja kiinnostaisi tietää, että millaisen otuksen munista on kyse. Itse en osaa edes lahkoa arvoitella. Hyvin pieniä ne oli, ei onnistunut kameran tarkennuskaan kunnolla.

1 tykkäys

Jotkin lehtikuoriaiset sekä myös muutamat paarmat munivat näin.
Nämä pitäisi kasvattaa!

Kiitos vastauksesta.
Pudotin heinän munineen kuvauksen jälkeen heinikkoon, jotta saavat siellä itsekseen kasvaa. Pitäisi olla parempi terraario toukkien kasvatukseen, ja itse olen kiinnostunut lähinnä perhosista.