Pieni pitkäjalkainen [Metellina segmentata/mengei]

Ensimmäiseksi toivotan kaikille foorumilaisille hyvää uutta vuotta ja kiitän teitä siitä moninaisesta tunnistusavusta, jota olette minulle viime vuoden aikana auliisti antaneet! Tällä tavoin on tuo omakin luontoharrastus pysynyt mielekkäänä ja jopa entisestään aktivoitunut.
Uuden vuoden aloitan hämähäkkikysymyksellä. Kuvan varsin pikkuruinen hämähäkki kiipeili talomme sementtisokkelilla Vihdissä 13.09.2017. Mitä pystytte tästä yksilöstä päättelemään?

Tämä on joko Metellina segmentata tai Metellina mengei aukkohämähäkki ja taitaa olla aikuinen poitsu.

Kiitokset Hokke nopeasta tunnistusavusta. Kyllä tämä varmastikin on tuo syysaukokki (Metellina segmentata) jo tuon kuvauspäivänkin mukaan. Kevätaukokista (Metellina mengei) minulla oli jo jopa tunnistettuja kuvia, ja sitä ensiksi ajattelin, kunnes huomasin, ettei kuvausaika sitä lajia puolla. Huolimattomuuttani en tullut huomanneeksi, että onhan sitä todellakin tämä syysaukokkikin olemassa. Syysaukokilla on tekstien mukaan myös lyhyemmät säärikarvat kuin kevätaukokilla ja sekin mielestäni tulee tästäkin kuvasta esiin.

Asia ei ole ollenkaan noin yksinkertainen: molempia lajeja tavataan syksyllä, mutta nykytiedon mukaan vain kevätaukokkia täysikasvuisena keväällä. Eli syksystä ei voi lajia päätellä.

Säärikarvoissa ei kaiketi eroa ole, vaan esinilkan (metatarsus) karvoissa. Ja niitä en kyllä kuvasta riittävällä varmuudella itse näe.

Jättäisin siis määrityksen konservatiivisesti lajiparin tasolle edellä mainituista syistä, ellei lisätodisteita löydy. :slight_smile:

Kiitokset Harry asiantuntevista kommenteistasi. Olisi pitänyt jo Hoken kommenttien mukaan laittaa molemmat vaihtoehdot otsikkoon, mutta tein selvästikin hätiköityjä loppupäätelmiä.
Reino Pajarre mainitsee kirjassaan aukokkikuvien teksteissä (ss.230 ja 232) nämä säärikarvojen pituudet ja myös siltä pohjalta yritin tulkita tätä omaakin otostani. Näiden piirteiden tulkinta taitaa kuitenkin olla todella tulkinnallista, ainakin harrastelijalle!

Tämä on yksi kirjan virheistä, mistä on kyllä informoitu Reinoa, mutta kun painettua ei voi oikein jälkikäteen korjata. Siinä pitäisi tosiaan lukea säären tilalla metatarsuksen karvoitus. Tosin voi ollakin, että eroa on myös säärissä, mutta tuo nilkan alueen karvoituksen pituus ja kulma on laajalti tiedetty tuntomerkki. Samaisen lähteen (norjalaisten Edderkopper.net) mukaan myös takaruumiin alapuolen tyven värityksessä on lajeilla eroa, mutta tämän pätevyydestä ja tulkinnanvaraisuudesta minulla ei ole selvää käsitystä: edderkopper.net

Esimerkiksi saksalaisten sivustolla olevat molempien lajien takaruumiiden vertailunäytekuvat alta eivät oikein tue norjalaisten sivuston ohjetta: Metellina mengei – Wiki der Arachnologischen Gesellschaft e. V.

1 tykkäys

Oliskos tämäkin Metellina’a? Naantalin saaristossa, 29.8.2019