Pihasienen tunnistus

Anteeksi, että vaivaan tällä tavalla. Kesällä taloyhtiömme pihamaat uusittiin ja mullat on ilmiselvästi tuotu ties mistä, sillä seassa kasvaa jos jonkin näköistä kasvia. Nyt siinä on alkanut kasvaa myös sieniä joista olen nyt kiinnostunut. Koirani saa kulkea pihalla oman mielensä mukaan, mutta kun en itse tunnista muita kuin punaisen kärpässienen niin haluaisin tietäää, että mikä tämä tämmöinen on. Mikäli kyseessä on harmiton sieni niin minun puolestani se saa siinä kasvaa, mutta jos kyseessä on myrkkysieni niin osaisin varoittaa myös naapureita sekä kertoa asiasta isännöintifirmalle. Nämä ovat kohtalaisen pieniä sieniä, ehkä korkeintaan 5 cm pitkiä ja hattu 1-1,5 cm leveitä. Onko näille edes mitään tarkempaa nimeä?

Tässä vielä kaksi kuvaa

Mielestäni tuo on joku kuupikka-suvun laji. Eivät ole ruokasieniä, mutta eivät niin vaarallisiakaan että ketään sentään varoittaa tarvitsee :slight_smile: . Nurmet ovat sopivissa olosuhteissa täynnä pieniä ja syömäkelvottomia/lievästi myrkyllisiä sieniä.

Asia selvä, kiitoksia :slight_smile: