Kuvittelisin jalkojen määrän perusteella pistiäiseksi, mutta voihan se olla toisinkin. Minulla ei taito siihen riitä. Pituutta noin 25 mm. Hurjan kookkaat silmät tällä!
Joensuun Kiihtelysvaara 27.7.2024
Kuvittelisin jalkojen määrän perusteella pistiäiseksi, mutta voihan se olla toisinkin. Minulla ei taito siihen riitä. Pituutta noin 25 mm. Hurjan kookkaat silmät tällä!
Perhostoukka
Kiitos avauksesta, Jyri. Jäämme odottelemaan, osaisiko joku kertoa tarkemmin. Ajattelin, että nuo epätavallisen “silmiinpistävät” suuret silmät olisivat jonkinmoinen tuntomerkki muuten harmaankirjavassa lajissa… Olisi tietysti hyvä, jos muistaisin, millä kasvilla tämä oleili, mutta sinä päivänä otin liian paljon kuvia eri otuksista, joten en muista.
Taitaapi olla tämä:
https://lepiforum.org/wiki/page/Atolmis_rubricollis#Lebendfotos-Raupe
Kiitos tunnistuksesta, Pekka. Nokisiiven toukkahan tuo on selkeästi. Laji -sivustollakin on useita toukkakuvia, mikä on mielestäni poikkeuksellisen paljon. Olen kesinä 2018 ja 2019 kuvannut nämä ensimmäiset aikuiset perhoset, mutta toukkia en koskaan. Vasta viime kesänä tapasin seuraavan kerran aikuisia.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528). Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.