Tällaisia löytyi Espoon vanhan kirkon lähialueelta 4 kappaletta. Suurin pituudeltaan n. 3 senttiä ja pienin n. 2 senttiä.
Ravintokasvina ihan tavallinen metsävaahtera.
Ihan mielenkiintoinen löytö! Itsekin olen suunnitellut tästä lajista itselleni projektin täksi kesäksi. Ja juurikin siis toukkia etsimään piti lähteä ja ennen kaikkea tunnettujen paikkojen ulkopuolelle. Ilmeisesti se ei olekaan ihan tuulesta temmattu idea.
Löytyykö nuo toukat ihan vaan katselemalla vai pitääkö niitä vaahteroita ravistella, jotta toukat putoavat esim. alle levitetylle lakanalle? Niin ja eikös tämän lajin toukat ole yöaktiivisia?
-Toni
Olen lajin löytänyt kyseiseltä paikalta seinävalolta vuosia sitten, mutta kokoelmaan yksilöitä (2) en silloin ottanut. Nyt halusin koittaa, josko lajin toukkia olisi mahdollista löytää ja lähdin kiertelemään alueen hyvältä tuntuvia paikkoja. Lähinnä kävin läpi nuoria vaahteroita, joista katselin lehtiä, joita olisi syöty - tavalla tai toisella. Onnistuminen tuli sitten kuitenkin jo varttuneempien vaahterapuiden kohdalla, joiden alaoksien lehtien keskiruodolta löysin ensin kuvan mutkalla olevan toukan ja sitten samaa puuta tarkemmin läpi käyden vielä kaksi lisää. Naapuripuusta vielä yhden näiden lisäksi. Nämä kolme olvat myös lehden keskiruodolla, mutta tönkkösuorana, jota asentoa suojavärityskin tukee. Autossa mukana olleella pitkähköllä lehtisaksella otukset oli helppo tallettaa lehtineen. Yöaktiivisuudesta en tiedä. Nämä oli ainakin ihan näkösällä, kun vain ensin hahmotti mitä hakea.
OK. Ihan hyviä vinkkejä näin etsimisen näkökulmasta. Täytyypä varmaan ensi viikolla maastoutua itsekin vaahteroiden pariin. Tosiaan olen kuullut että olisivat juurikin yöaktiivisia, mutta näemmä päivälläkin ovat sen verran näkösällä, että ovat mahdollisia löytää.
-Toni