Tänä kesänä tein ensimmäiset pyjamalude -havaintoni täällä kotiseudullani. Niitä oli loppujen lopuksi ihmeen runsaasti ja parittelevia yksilöitäkin siellä täällä. Kanta todennäköisesti vahvistuu, sillä tänään kuvasin tämän ensimmäisen nymfin. Se taitaa olla aika loppuvaiheen kehitysasteella. Kokokin oli lähes aikuisen luokkaa. Toinen tuntosarvi oli ikävä kyllä katkennut.
Joensuun Kiihtelysvaara 23.8.2025
5 tykkäystä
Itsekin tein tänä vuonna ensimmäisen havainnon kotona. Hauskasti noin kuukausi aiemmin tein ensimmäisen pyjamalude havaintoni koskaan Sipoossa, paikalla oli vaikka kuinka monta yksilöä. Tuli vähän silmiä hieraistua 
Nopeasti nää on levittäytyny. Muistan, kun joskus yli kymmenen vuotta sitten näin näitä Bulgariassa reissussa ja enkös sitten samana tai seuraavana kesänä tehnyt ensimmäisen Suomen-havaintoni kotipihassa etelärannikolla. Täällä Keski-Suomessa en oo vielä pyjamaluteita nähny mutta etelässä kyläillessä niitä oli paikoin hyvinkin runsaasti.
Tänään päätin mennä tsekkaamaan sen niityn, minkä koiranputkilla kesäkuussa tapasin parittelevia pyjamaludepariskuntia. Ajattelin saavani lisää näitä nymfivaihekuvia, mutta taisinkin olla pahasti myöhässä! Sen sijaan sieltä löytyi useita upouusia aikuisia. Eli kanta lienee asettunut näille kulmille pysyvästi. 
2 tykkäystä