Saukon talviretki

Talvi taitaa olla saukon mieliaikaa siirtymiseen vesistöstä toiselle, kun voi sopivissa paikoissa lasketella mäkeä. Saukon jäljet ilmaantuivat pihalle toissapäivän vastaisena yönä. Otus oli kulkenut pihan poikki ja jäljistä päätellen noussut mäelle mahdollisesti päästäkseen sen takaisen vapaana virtaavan Siuntionjokeen, missä saukkoja nähdään ympäri vuoden. Mäki kohoaa noin 100m:n korkeuteen ja joki on 50m alempana. Sitä ennen on Mäyräoja, joka laskee Poikkipuoliaiseen, jonka eteläpäästä Siuntionjoki alkaa. Tässä jäljet kuvattuna 26.2.2023. Veikko Pohjola, Vihti, Järventausta


2 Likes

Itse myös havaitsin saukon juoksevan meren jäällä rantoja seuraten kohti pohjoista, tänä talvena sai kyllä mennä pitkälle ennen kuin sulaa löytyi, tulosuunnassa kyllä oli sulaa muutaman km päässä Ihoden joessa jos sitä nyt joeksi voi kutsua