Sinisiipiä [ Plebejus argus x 3]

En ole pitkiin aikoihin juurikaan kuvannut sinisiipiä, mutta tänään kuvasin hiekkaisella ja osin ruohottuneella metsäautotiellä hyvin pienen sinisiiven. En jaksanut maanrajaan asti kumarrella, vaan otin puolihuolimattomasti pari kuvaa ja jatkoin matkaa. Kotona päätteeltä katsellessa tämä surkea otos kuitenkin alkoi kiinnostaa. Lähinnä tuli mieleen lehtosiniisiipi (Aricia artaxerxes), joita olen vuosia sitten samoilla paikoilla kuvannut. Mitenkähän on?
Samalla ottaisin mielelläni varmistuksen tähän aikaisemmin kuvaamaani sinisiipipariskuntaan. Olettaisin sen olevan kangassinisiipipariskunnan (Plebejus argus).


Vihti 23.7.2021


Hyvinkää, Matkunsuo 9.7.2021

.

Alemmassa kuvassa on kangassinisiipipari (P. argus).

Myös ylemmän kuvan perhonen on mielestäni argus, sen verran vaalealta näyttää etusiiven alapinnan oranssin täplärivin ja siiven reunan välinen kaistale verrattuna muuhun siiven pohjaväriin.

Kiitokset kommenteistasi! Loppujen lopuksi ehdin itsekin jo päätyä ihan samaan lopputulokseen. Jotenkin vaan aluksi tuo vaaleareunaisten täplien runsaus ja kokokin hämäsivät.