Eilen kauniissa ilta-auringon kajossa kuvasin tätä nurmiheinäsirkkaa (Pseudochorthippus parallelus). Se viihtyi hartaasti paikallaan ja takajalat hinkkasivat vinhaa vauhtia etusiipiä vasten. Vaan minäpä en kuullut sen lemmenkutsua. En ole kuullut enää pitkään aikaan… Ihan silloin alkuun luulin vielä kuulevani, mutta sitten tajusin, että ei minulla kotona sisällä ole kotisirkkoja eli korvissani soi silloin tällöin ulkona ja sisällä, kesällä ja talvella. Tinnitus oli ryhtynyt vaivaamaan… ja ikäkuulo samoin. Tässä linkissä on mielenkiintoinen artikkeli siitä, miksi jotkut eivät kuule heinäsirkkojen siritystä. Suosittelen lukemaan. Heinäsirkan kuuleminen ei ole vain iästä kiinni – “Pikkukaverin pitää olla lämmin laulaakseen” | Yle
Joensuun Kiihtelysvaara 21.7.2024
P.S. Google Lens ehdotti tälle nimeksi kultaheinäsirkkaa (Chrysochraon dispar) ja kovin kullansävyiseltähän se ilta-auringossa vaikuttaakin, mutta ei täällä ole merenrantaa lähitienoillakaan, joten uskon tämän olevan nurmiheinäsirkka. Mielellään saa korjata, jos olen väärässä.