Paikan päällä hihkuin uudesta lajista. Nyt sykeen tasaannuttua pyydän vielä varmistusta
Raahe( 716:338), 30.6.2023
Paikan päällä hihkuin uudesta lajista. Nyt sykeen tasaannuttua pyydän vielä varmistusta
Raahe( 716:338), 30.6.2023
Hyvä juttu, että syke on jo tasaantunut näin kun helle piinaa! Hienon kuvan olet napanuut sirolampikorentokoiraasta (Leucorrhinia albifrons). Onnittelut uudesta lajista!
Raahessa tänään ei ollut hellettä. Oli melkein pilvinen sää kun lähdin pyöräilemään n.5km päähän josta vajaa vielä vajaa puolen kilometrin kävely. Kävin paikalla ekan kerran parisen viikkoa sitten. Oli niin hienon näköinen paikka, että piti käydä uudemman kerran. Olin jo aikeissa lähteä takaisin kun nousi uhkaavat pilvet ja ukkonenkin kumisi etäämmällä. Silloin tämä laskeutui pitkoksille. Huomasin heti, että nyt on itselle ennen näkemätön laji. Aika nopeaa löytyikin lajille nimi. Vaikka korentojakin on tullut jonkin verran havainnoitua niin eipä nuo itselle näkemättömät ole niin tuttuja, että heti olisi oikea laji mielessä. Joo, ja kastuin pyöräilessäni takaisin. Eipä haitannut kun oli lämmin kesäinen sade ja uusi laji plakkarissa. Kotona join sitten pinnakahvit
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528). Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.