Toukkaongelma [ritariperhonen - Papilio machaon]

Tänään Jyväskylässä.
Ilmeisesti tuo valkoinen läiskä on saalistajan hämäystä. Minut se ainakin meinas hämätä.

Jep tämä on linnunkakkaa matkiva ritariperhosen pikkutoukka.

1 tykkäys

Minäkin olisin nyt osannut vastata tuohon aamuisen ritariperhosen toukan kuvattuani ja paljon kuvia niistä selailtuani. Ihan tuntui hyvältä, että vanhakin voi jotain oppia. :heart_eyes:

Kiitti molemmille.
Näköjään se ritariperhonen vielä kummittelee. Koskahan itse perhonen suostuisi tulla kuvaan.

Jospa noista onnistuu kasvamaan alueellesi ensi kesäksi… vai joko ne lentävät loppukesästä, en tiedä.

Ritariperhonenhan tekee joskus toisenkin sukupolven, mutta voisi kuvitella noin pienen toukan kasvun vaativan vielä sen verran aikaa, ettei tänä kesänä enää ehdi. Mene ja tiedä.

Otsikossa väärä suominimi.

Kiitos korjauksesta

Hirvensalmi, Tuukkala, Hämeenmäki
Ritarin toukkia löytyy tänä vuonna. Normaalisti löydän muutaman mutta tänä vuonna varmaankin kolmisenkymmentä aivan lähialueelta. Vielä eilen löytyi aivan pieniäkin.
27072022


29072022
Nämä kaksi olivat samalla putkella. Isompi oli jo liki 50 mm.


Näitä pieniä, kooltaan n. 15 mm, oli toisella putkella viisi.

2 tykkäystä