Fuligo laevis Suomessa

Kuvasin 19.10.2021 Porvoon Stensbölessä haavan maapuulta paranvoin jonka arvelin ensin olevan messinkiparanvoi. Itiöt eivät kuitenkaan sopineet messinkiparanvoille ja tarkempi tutkimus vei lajiin Fuligo laevis. F. laevis on harvinainen laji josta on Pohjolan-Baltian alueelta aikaisempia löytöjä vain Norjasta. Sain määritykselleni vahvistuksen Bernard Woerlyltä.

F. laevis muistuttaa makroskooppisesti lähinnä messinkiparanvoita. Eetaaliot ovat kauniin keltaisia ja myöhemmin rusehtavan keltaisia tai ehkä myös punertavan rusehtavia, kooltaan pienempiä kuin messinkiparanvoin suuret eetaaliot. Laeviksen itiöt ovat melko pyöreitä ja nystyisyydeltään tiheästi pieninystyisiä mutta joukossa on myös vähän kookkaampaa nystyä. Tärkein ero lähilajeihin on kuitenkin itiöiden “kaksivärisyys” - laeviksen itiöt ovat toiselta reunaltaan vaaleita ja toiselta tummia. Tässä kuvia F. laeviksen eetaaliosta ja itiöistä

Lähilajeista F. leviderma eli kuparivoi on helppo tuntea sekä makroskooppisesti että mikroskooppisesti. Eetaaliot ovat kypsinä kauniin punaruskeita ja siistejä puolipalloja/tyynymäisiä ja melko pienikokoisia. Itiöt ovat pyöreitä tai miltei pyöreitä ja tiheästi ja tasaisesti pienten nystyjen peitossa. Tässä kuvat kupariparanvoin tyypillisestä eetaaliosta ja itiöistä.

Eniten F. laevista muistuttaa F. luteonitens eli messinkiparanvoi. Messinkiparanvoin eetaaliot ovat kauniin keltaisia, vanhemmiten hieman rusehtavan keltaisia, epämääräisen muotoisia, melko littanoita ja huomattavan suurikokoisia verrattuna kupariparanvoihin. Itiöt ovat pyöreähköjä ja joukossa on hieman elliptisiä itiöitä. Itiöiden pinnalla on siellä täällä ja epäsäännöllisesti isohkoja nystyjä (warts). Tämä itiöiden pinnan nystyisyys on selkeästi erilaista kupariparanvoilla ja messinkiparanvoilla. Laeviksen itiöiden nystyisyys on leviderman ja luteonitensin välimaastossa. Tässä pari kuvaa messinkiparanvoin eetaaliosta ja itiöistä.

F.laevis ja lähilajit, F. leviderma ja F. luteonitens, viihtyvät kaikki haavan maapuilla.

Woerleyn kuvaus F. laeviksesta

https://myxosdesvosges.org/index.php?lang=&fiche=235&fbclid=IwAR16C7KdI-LTM-BviRLdpj2K8ySVIfbD9KQLhBTrC8bTy-QptZhOUQL2NF0

Norjan havainnot kuvineen

Gbifin esiintymiskartta F. laeviksesta

Lisää kuvamateriaalia näistä lajesta + skopiaa löytyy täältä

2 tykkäystä