Kuinka yleistä on, että harakka tappaa muita, täysikasvuisia lintuja ravinnokseen? Lähistöllä on 2 yksilöä, jotka liikkuvat yleensä yhdessä, ja ainakin toinen niistä on kova saalistamaan räkättirastaita. Tappaa nokkimalla kallon rikki. Eikä se pelkää mua (vaikka kerran vein siltä elävän saaliin), eli on tavanomaista itsevarmemman oloinen yksilö.
Ei se yleistä ole mutta lintujen poikasaikaan yleisempää. Huonosti lentävä tai lentokyvytön linnunpoikanen on harakalle oiva saalis.
1 tykkäys
Minulle tuli heti mieleen, että olisiko ollut sairas tai loukkaantunut rastas. Aika hankalasti kiinniotettava olisi terve räkättirastas harakalle.
En tiedä. Kerron yhden räkättirastaan tarinan… Olin kotona, ja kuulin ulkoa rastaan hätähuutoa. Avasin ikkunan (asun 4:ssä kerroksessa) ja näin harakan jahtaavan ruskeaa lintua. Huusin välittömästi tämän havaittuani.
Uhri joutui maahan, räpiköi ja huusi, harakan nokkiessa sitä vimmatusti.
Toistin huudon, jolloin uhri/saalis vapautui ja nousi ilmaan parin metrin korkeudelle, mutta ei lentänyt suoraviivaisesti pakoon, vaan jatkoi hätähuutoa ja näytti sekunnin murto-osan liitävän…tavalla, jolla rastaat laskeutuvat puun latvaan. Luulin sitä pieneksi haukaksi! Siis kun kaikki tapahtui sekunneissa enkä voinut käsittää, miksi harakka hyökkäili uhrin kimppuun ILMASSA!
Rummutin ikkunaa huutamisen tehosteeksi, se sai harakan jättämään saaliskohteensa hetkeksi rauhaan. Harakka lensi muutaman metrin korkeudelle rakennuksen harjalle pönöttämään, odottamaan.
Olin tunnistanut toisen rastaaksi.
Juoksi alas. Lähestyin rastasta ja odotin muutaman metrin päässä sivulla seisoen, että rastaan hengitys tasaantuisi, sillä se oli todella voimakasta. Sitten menin rastaan luokse (ei ryntäillen, mutta ei myöskään vaanien! En ollut saalistamassa!) ja laitoin oikean käden sen kuvun alle; kun se hyväksyi tämän, käytin toistakin kättä ja nostin sen nopeasti syliini. Rastaan suusta tuli verta ja päälaesta oli lähtenyt sulat, vasen silmäluomi ei ollut täysin auki, harakka oli myös yrittänyt vahingoittaa siipeä. Haukat vissiin iskee aina niskaan?
Lintu näytti olevan muuten kunnossa. Se oli kaiken kaikkiaan siistin näköinen, ehkä nuori. Tapahtuman ajankohta oli tänä syksynä, rastas oli syönyt pihlajanmarjoja.
Rastas näytti suhteellisen virkeältä, mutta ei kertaakaan pyrkinyt minulta pakoon. Sen sulat olivat aika tiukasti ihoa vasten, oli varmasti jännittynyt.
Vein rastaan sisälle, ja pitelin sen päässä jäätä kivun lievittämiseksi. Kun näytin sille mustikkaa, se sulki nokkansa ja maiskutti; ei syönyt, mutta rentoutui. Tarjosin 10 %:sta sokerivettä jossa oli ripaus suolaa, ei kelvannut. Annoin rastaan olla rauhassa.
Suljin verhot, ettei lennä ikkunaa päin. Minun piti lähteä kotoa ja ajattelin laittaa rastaan häkkiin, jotta se varmasti saisi juotavaa, eikä ripuloisi vapaana… Se ei ollut hyvä idea. Mutta silloin kävi ilmi, että rastas lensi hyvin, voimia riitti. Ehkä siinä kuitenkin oli jokin heikkous, jonka harakka havaitsi luonnollisessa ympäristössä.
Päätin vapauttaa rastaan, mutta ei ikkunasta suoraan avoimelle pihalle. Vein rastaan talon sivulla olevaan lehtimetsään. Rastas ei kuitenkaan halunnut pensaan suojiin, vaan lensi käsistäni kohtisuoraan puun latvaan.
Rastas olisi milloin vain voinut lentää käsistäni pois, en estänyt sitä, mutta se lensi vasta kun olin pysähtynyt ja odotin.
Liekö sama rastas joutunut harakan tai muun petolinnun saaliiksi viikkoja myöhemmin. Eilinen oli nimittäin pyydystetty täsmälleen siinä kohdassa, mihin olin sille vapautta tarjonut! Ei ollut edes erityinen ruokailupaikka, outo yhteensattuma siis.
Harakka söi rastaan lihaa, kun kävelin sen ohi. Harakan olemus oli laiska, itseriittoinen. Kylläinen, tyytyväinen? Ehkä se kosti mulle, kun nauroin sille vietyäni sen varman saaliin. Harakka oli nimittäin laskeutunut lähelleni, kun pitelin juuri ottamaani rastasta, ja tepastellut rastaasta irronneiden sulkatuppojen luo, niitä kääntelemään, ikään kuin edes pientä irronnutta lihapalaa toivoen. Ja olin tosiaan ilkkunut sille. Ehkä se ymmärsi enemmän, kuin luulin. Ja muisti.
Mietin, mahtaako ko. harakka olla tämän vuoden poikueesta; kesällä pihalla pyöri 2 vähän ruipeloa harakanpoikasta, mutta nyt ovat pulskistuneet ja sulat todella terveet.
Ja… ruokin lintuja, maapähkinöillä, joskus LIHALLA. Esim. jos rasvaisesta, mureasta entrecote-pihvistä jäänyt osa syömättä, se ei mene kompostiin vaan harakoille. Pesimäaikana harakkaemot hakivat täältä herkkuja. Onko mahdollista, että harakan poikasena saamat lihaherkut olisivat aktivoineet sen saalistusviettiä lihan suhteen? Onko asiaa tutkittu?
Olenko luonut “tappajaharakan”. Kohta ne käyvät lemmikkien ja nukkuvien vauvojen kimppuun… 
Kaksi huomiota kertomuksestani. Lintuun, joka ei pakene, ei kannattaisi koskea paljain käsin, koska se voi olla sairas (esim. salmonellaa sairastava). Toinen asia on, että linnuille ei pidä syöttää ruoan tähteitä kuten mainitsemaasi pihviä, koska suola ei ole linnuille terveellistä.
Mä oon aina käsitelly linnut paljain käsin, koska se on kätevää. Mikrobiologia hallussa.
(Lepakoihin en kyllä uskaltaisi koskea suoraan enkä edes käsineillä, joista otuksen hampaat vois mennä läpi. En käsittele eläimiä niin stressaavasti, että ne purisivat minua - mutta vesikauhua pelkään, vaikka sen todennäköisyys olisi miten tahansa pieni!)
Antamassani lihassa ei ole suolaa, koska tykkään lihasta sellaisenaan. Ruokkimisessa voi silti olla hyvät ja huonot puolensa… On aina vähän kyseenalaista sekaantua luonnon tasapainoon. (Pähkinöiden antamisen pikkulinnuille, riistanhoidon ja veden tarjoamisen helteillä kyllä hyväksyn varauksetta, kunhan ne hoidetaan asiallisesti!) Mä ruokin lintuja ihmisravinnoksi tarkoitetuilla maapähkinöillä koko talvikauden. Mutta lihan viskomista pidän vähän sellaisena itsekkäänä hupina, ainakin epäsäännöllisyyden vuoksi. Tänään harakat seurasivat mua koko aamupäivän, ilmeisesti just eilisten pihvien tuoksun vuoksi, mutta ei niistä jäänyt kuin vähän läskiä heille.
Naapurin rouva ruokkii talvisin lintuja, mutta antaa pesimäaikana kissojensa metsästää linnunpoikia - itsekkyyttä parhaimmillaan!