Hirven läheltä monta kertaa, Suden yhden kerran, Karhun kaksi kertaa. Kerron miten tapasin kerran karhun. Olin Sallassa noin 5 km:n päässä maantieltä erään puron rannoilta keräämässä hilloja… Oli täysi sankko hilloja ja kävelin suota pitkin kohti maantietä. Siinä oli sellainen pieni metsäsaareke, jossa kasvoi pitkiä kuusia ja joku matala tiheä lehtipuukin. Siinä reunassa kaatunut suuri mänty - siinä oli hyvä istuinpaikka. Menin siihen levähtämään. Siinä saarekkeen sisällä oli noin 15 m:n päässä vihreälehtinen leveä lehtipuu, tiheät oksat. Yhtäkkiä kuului siitä puun takaa matala voimakas ihmismäinen vihellys. Arvelin, että onhan täällä muitakin. Sitten muistin että joku tunnettu metsämies erämies, saattoi olla setäni Arvid Alatalo oli kertonut minulle, että sellaisen matalan voimakkaan vihellyksen voi esittää karhu. Se osaa sen. Olin silloin varma, että se oli nimenomaan karhu. Sillä tavalla se varoittaa ihmistä, että tämä on minun aluettani. Silloin minä lähdin reipoasta vauhtia poispäin. Askel oli kevyt vaikka oli noin 10 kg painava hillasanko kädessä, mutta se suopohja oli kluitenkin melko askelenkestävä. Pari sataa metriä menin, sitten oli pakko pitää pieni tauko. Selvisi, että hetkeö aikaisemmin minua kohti oli juossut vauhkoutuneen näköinen isokokoinen hirvi. Totesin, että sen oli hätyyttänyt pakomatkalle varmaan tuo sama karhu. Hirvi muutti suuntaa, kun näki minut, se oli alunperin tullut suoraan minua kohti. Se oli slvästi säikähtänyt. Mietin että olipa vaiherikas reissu! V-A-
Olen itsekkin hillasuolla 1990-luvulla törmännyt karhuun: minä poimin sankoon ja karhu söi hilloja ja toisiamme huomaamatta etenimme noin 50 metrin päähän toisistamme. Selkää venyttääkseni nousin ylös ja luulin edessä olevaa möykkyä poroksi (tapahtui kotipaikan lähellä Kuusamossa). Möykky nuusi kuitenkin ylös ja molemmat katsoimme toisiamme hetken aikaa varmaan kumpikin yllättyneenä, olin selvästi karhusta tuulen alapuolella ja etenin hiljaa sammalikossa marjoja poimien.
Karhu kääntyi etelään ja minä pohjoiseen. Suon reunassa käännyin katsomaan kun kontio katosi metsään. Sillä ei ollut mitään kiirettä vaan lontti rauhalliseen tahtiin poispäin. Pulssi oli minulla kieltämättä melkoisesti koholla.
Toisaalta alueella on asustellut karhuja niin kauan kuin muistan eli 1960 luvulta ja niiden jälkiä näkee nykyään viikottain kun metsässä kulkee. Koskaan en ole kuullut että karhu olisi ihmistä meidän kylällä ahdistellut, toki poikasiaan puolustava naaraskarhu voi olla todella vaarallinen joten varovainen olla pitää mutta ei niitä naapurustossa kauheasti pelätä.
Hirven tapaaminen hyvin läheltä oli vaarallisempi. Se tapahtui Punkaharjun Punkaharjulla. Kävelin metsäpolkua kamera kädessä. Olin pitkäoksaisen puun kohdalla, kun huomasin, että puun takana noin 5-6 metrin päässä oli tosi suuri ja pitkäsarvinen hirvi. Pysähdyin ja tuijottelimme toisiamme liikkumatta ehkä noin puoli minuuttia. Siinä päättelin, että jos hirvi hyökkää päälleni, minä kierrän puuta . Hirvi oli erittäin isokokoinen. Siinä mittailtiin katsein toinen toistansa. Sitten hirvi lähti täydellä vauhdilla karkuun, sen sarvet raapivat metsän puiden oksia äänekkäästi. Hirvi oli selvästi pahasti säikähtänyt, siinä rytinä kävi kun iso hirvi juoksi minua karkuun! Parempi näin päin. — Ei tarvinnut kiertää piuuta! Myös suden olen tavannut lähietäisyydeltä. Siinä panin merkille. että susi juoksee eri tavalla kuin koira. Koira pomppii , mutta susi lipuu. Hirven juoksu on vähän samaan tyylistä kuin suden juoksu. Tämä sattui Punkaharjun Punkaharjulla. Kyllä siinä sydän löi vähän kiivaammin. Se oli tosi iso hirvi!
Kokemukseni karhuista. 1990 -luvulla lähdin noin klo 19 aikaan musitikoita poimimaan Laipanmaahan(Laipanmaa on entisten neljän kunnan(Luopioinen, Pälkäne, Sahalahti ja Kuhmalahti) välinen talousmetsä- ja virkistysalue),Suojärven etelärannalle. Tiesin paikassa olevan hyvän mustikka-alueen. Paikassa olikin tuolloin mahtavan hyvin mustikkaa. Ei tarvinnut kuin ottaa askele -kaksi ja taas poimuri heilui. Noin puoli tuntia poimittuani (noin 40 m järven rannasta), alkoi kuulua järven pohjoisrannalta kolahduksia? Kuin joku metsämies olisi heittänyt parin metrin pituisia pöllejä pinoon? Ajattelin aika laiska on kun kesti aina muutama minuutti kolahdusten välillä. Tuolloin (noin 400 m leveällä) järvellä ei ollut yhtään mökkiä, eikä mitään tietäkään, ei edes polkua vastarannalle. Kolahduksia kesti noin puoli tuntia, sitten hiljaista noin puoli tuntia. Sitten alkoi kuulua kolahduksia noin 50 m päästä samalta rannalta, noin 30 m järvelle suuntautuvalta niemeltä. Tiesin siellä olevan vanhan(ehkä jo käytöstä poistetun) puuveneen ja ajattelin että nyt se metsuri tuli hiljaa veneellä minun puoleiselle rannalle ja kolautteli pari kolme kertaa airoilla veneen kylkiin? Ihmettelin kun ei kuulunut soutoääniä, ei mitään ollenkaan, vaikka tuuli kävi hiljalleen pohjoisen puolelta minuun päin? Jatkoin poimimista koko ajan, kunnes noin 20 m päästä pusikosta kuului voimakas nenään puhallus. Huh kauhistus, tuo ei ollut ihminen vaan mitä ilmeisemmin karhu, joka yritti saada vainun minusta? Kaksi sangollista oli marjaa täynnä ja minä reippain askelin autolle päin, vilkuillen taakseni. Ajattelin kauhuissani, että annan ensin toisen ämpärillisen mustikoita karhulle jos se lähtee seuraamaan minua. Ei onneksi lähtenyt. Seuraavana päivänä soitin Ähtärin eläinpuiston karhujen hoitajalle. Hän kertoi että karhu se oli ja sen voi kohdata juuri noin: Yksin metsässä hiljaa, ei paljon kävelyä, ei puhetta, tuulen alapuolella jne… Kolahdusääntä voi matkia lyömällä kämmenpohjat yhteen, niin että syntyy pehmeä kolahdus. Tuo karhun ääni kuulemman tarkoittaa sitä, että karhu ei tunnista kohdetta ja kyselee: kuka siellä on? Tuon äänen opittuani olen kuullut noita kolahduksia vajaa kymmenen kertaa eri puolilla pitäjän metsäalueita yksin ollessani, parhaitten suolampien alueilla, joilla kaakkurit pesivät.