Ehdin vielä eilen yhden eliksen saada ennen vuodenvaihdetta. Kuusimaapuun oksien kaarnalla kasvoi runsaasti keltaisia karvakoita. Sen verran sain näytteestä selkoa ja tietoa löysin, että uskoisin lajin olevan Lachnellula abietis (vaikka en ihan satavarma ole). Laji.fi:stä tuota ei jostain syystä löydy, mutta kaipa se Suomessakin esiintyy.
Hei,
tottakai laji esiintyy Suomessakin, sehän on Karstenimme löytöjä. Jos itiöt olivat luokkaa 15-20x4-5,5, niin L. abietis, mutta kuusella kyllä kasvaa muitakin havukarvakoita. Lajilla on monia synonyymejä ja vuoden 2000 askolistallamme se löytyy Perrotia abietiksena.
Marja
Koko meni kyllä tohon haitariin. Ja tokihan muita samannäköisiä lajeja on. Baralin kaava johdatti aika selkeästi abietikseen.
Se on laji.fi:ssä nimellä Perrotia abietis. Kannattaa tääkin sinne viedä. Yleinen se on myös NM1:n mukaan .
Koitan myöhemmin hakea uuden näytteen ja pistää sinne paremmin tiedoin.