Keltaängelmä?

Voisko olla kiiltoängelmä.

En usko kiiltoängelmään. Sen lehdykät eivät ole näin säännönmukaisesti kolmeliuskaisia. Tämä on tyypillistä keltaängelmälle. Kiiltoängelmän lehdet ovat myös nimensä mukaisesti kiiltävät, tässä ei näin ole. Sanoisin, että kapealehdykkäinen keltaängelmä. Lainaus LuontoPortti-sivustolta: ” On kuitenkin hyvä muistaa, että ängelmät ovat hyvin muuntelevia ja jopa itse modernin kasvitieteen isä Carl von Linné piti suvun lajeja kaikkein vaikeimpina erottaa juuri tämän piirteen takia.”

Minä taas en oikein usko keltaängelmään. Olen kerran nähnyt ja kuvannut kiiltoängelmän Kotkan Hallassa, ja sillä oli kylläkin melko neulasmaiset lehdet, mitä ihmettelin kovasti ja epäilin määritystäni, mutta se kuitenkin osoittautui kiiltoängelmäksi. No, Retkeilykasvion mukaan ylempien lehtien lehdykät ovatkin neulasmaisen kapeita. Mutta siksi en usko Markku Ojalan kuvaaman ängelmän keltaängelmyyteen, koska kuvassa latvakukinto on niin tiheä. Eivätkä minusta nuo lehdetkään ole aivan säännönmukaisesti kolmeliuskaisia - on siellä joukossa myös yksi- tai kaksiliuskaisia lehdyköitä. Eli minä olisin kyllä enemmän kiiltoängelmän kuin keltaängelmän kannalla.

Lähdetään siitä oletuksesta, että lajien lehdyköiden muoto voi vaihdella suurestikin ja kukintojen tiheys vaihtelee valon määrän mukaan. Paikan päällä voisi yrittää selvittää seuraavia Retkeilykasviossa mainittuja erottavia tekijöitä (KE keltaängelmä, KI kiiltoängelmä).

KE: pitkäjuurakkoinen, rönsyllinen
KI: mätästävä, juurakko lyhyt, rönsytön
KI: lehtilapa kiiltävä
KE: ponnet 1,2-2,3 mm
KI: ponnet n. 1 mm
KE: pähkylät 3-4,5 mm, ota 0,5-0,8 mm
KI: pähkylät n. 2 mm, ota 0,3-0,5 mm

Niin, varmuuden saamiseksi varmaan olisi hyvä tutkia nuo tosiaan paikan päällä.

Kiitos näistä tiedoista. Voin kerätä näytteen ja ottaa kuvia keväällä. Kasvi on Martinlaaksossa melko lähellä asemaa.

@Sirpa_Soinila en arvannut kysyä kasvupaikkaa, kuvan kasvuympäristö näytti tutulta - ja Vantaaltahan tämä sitten oli kotoisin? Sellainen lisähuomio, että Vantaan kasvikartoitus vuosina 1990-1995 tunnisti ko. alueelta vain keltaängelmän. Tämä ei tarkoita, että ängelmäsi olisi keltaängelmä, mutta käyty keskustelu kuvastaa mielestäni hyvin, miten hankalia pääkaupunkiseudun vastaavan näköiset ängelmät ovat tunnistaa. Itsekin näiden tunnistuksen kanssa pähkäilleenä. (viite: Vantaan luonto kasvit, P. Ranta - M. Siitonen Metsätähti Oy, 1996)