Kuvasin nämä kolme eri yksilöä tänä iltana. Jotkut niistä ovat ehkä samaa lajia. Ykkönen oli näistä kookkain ja kaksi muuta suunnilleen saman kokoisia keskenään. Ikävä kyllä laatu ei ole kummoinen. Saako näistä mitään tolkkua?
Tuo tosiaankin räpisteli pitkään ja voimakkaasti ikkunassa. Kyllä siinä suomut varmasti rapisivat! Ja ikääkin saattaa jo olla, sillä onhan tunturimittareita näkynyt jo jonkin aikaa. Syksyn merkkejä.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.