Kompostorin kannen reunan alla lämmittelemässä [Steatoda bipunctata]

Nämä hämähäkit ovat löytäneet mukavan - joskaan ei kovin siistin - paikan elellä. Ruokaakin riittää, koska siellä vilisee kaikenlaista pientä ötökkää. Pienempi on hiukan vaaleampi ja kooltaan vain puolet isommasta, noin 6-7 mm kokoisesta. Selässä kummallakin paririvissä pieniä kuoppia, kyljissä vaaleaa kirjavaa kuviointia. Mielestäni ovat samaa lajia. Aiheuttaako kokoeron ikä vai sukupuoli - vaiko molemmat? Pienempi näyttää ylimmässä kuvassa oudolta, aivan kuin se olisi vetänyt päänsä piiloon… Nimeä en näille pystynyt omin neuvoin löytämään, vaikka kovasti yritin.


Joensuun Kiihtelysvaara 15.9.2017

Varttitunnin ehdin katsella englantilaista hämähäkkisivustoa ja epäilykseni heräsi, että nämä taitavatkin olla Steatoda bipunctata-lajia. Ovatkohan? Huomasin myös viimeaikaisimpia selaillessani, että 2 pv. sitten Tuomo T oli kysellyt mielestäni samannäköisen hämiksen tunnistamista. Hän mietti Crustulina guttata-nimeä. Minusta ei kuitenkaan näytä siltä.

Sen verran tämä on minua kiinnostanut, että olen jatkanut tutkimuksiani omin päin. Tuomo Virtanen ja Raakkila sivustoillaan esittelevät mielestäni samaa hämähäkkilajia nimellä pilkkupavukki (Steatoda bipunctata). Uskoisin löytäneeni oikean nimen. Löytyi myös mielenkiintoista lähihistoriaa, jossa netissä kohuttiin tämän purevan ihmisiä ja imevän verta. Tämä väite lytättiin maan rakoon ihan YLEn avulla. Olisikohan tuohon kohuun vaikuttanut englanninkielinen nimi Common False-Widow ja tarinat hurjista mustaleskistä?

Määritys on aivan oikea. Hyvää joulua, Terttu. :slight_smile:

Kiitos, Harry. Mukavaa joulua sinullekin! :mrs_claus: