Kysymys ruisrääkästä

Tämä kuva on otettu 2020 toukokuun lopulla.
Tänä keväänä on kuulunut ruisrääkän rääkytää samalla paikalla, mistä kuva, jo reilut kaksi viikkoa. Ääni pysynyt suunnilleen samalla paikalla. Nyt n. viikko sitten tuli toinen ruisrääkkä rääkkymään, vaihtaa paikkaa päivittäin. Ovatko molemmat koiraita, onko tuo paikallaan pysyvän ääni merkkinä pesinnästä ?
Rääkkylässä.

2 tykkäystä

Oletpa onnistunut nappaamaan erinomaisen kuvan! Kovin harvoin pääsee ruisrääkkää noin näkemään, kätkeytyy kyllä niin tehokkaasti heinikkoon. En erityisesti osaa ottaa kantaa kysymyksiisi, mutta lienee varsin todennäköistä, että pesiminen on mahdollinen, jos viikkokaupalla ääntelyä kuuluu. Saattaahan sitä samalle reviirille kilpaileva koiraskin ilmestyä.
Omille kotikulmille Vihtiin on myös ruisrääkkiä ilmestynyt. Viime kesänä istuskelin puolison kanssa kesäiltaa pihalla, kun viereisen kesantopellon heinikosta kuului ruisrääkän ääntelyä. Aloimme kännykästä soittaa ruisrääkän rääkymistä ja saimme aina pellolta vastauksen kerta kerran jälkeen aina lähempänä. Istuinpaikkamme oli pienen jyrkähkön töyryn yläpuolella, ja loppujen lopuksi rääkkä ilmestyi rinteen reunalle vain noin 5 metrin päähän meistä, tajusi tulleensa petetyksi ja häipyi liukkaasti. Hauska kesäillan luontoepisodi!

Naaraan ääni on selvästi kimeämpi:

-eli koiraita lienevät.

Kyllä, koiraita ovat äänestä päätellen. Kiitos.

Koiras ääntellee öiseen aikaan, luultavasti paikalla on 2 koirasta.
Linnuilla yleensäkin koiras on se joka kuuluttelee isoon ääneen ja viestii muille ,että tämä on mun pesimäreviiriä.

Tänä aamuna (18.6.) kuului samanaikaisesti kolmesta paikasta ruisrääkän rääkyntää.

Ompas siellä lajille otolliset alueet.
Itse ole odottanut lajin saapuvan tänne, mutta tänävuonna ei ole kuulunut.