Voiko ruisrääkkä äännellä tähän aikaan kesästä päivällä?

Tänään 14.7. Salossa kävelin erään korkeaa heinää kasvavan kesantopellon ohitse ja jostain heinien kätköstä kuului erittäin voimakasta kaksiosaista narahtelua niin, että narahdusten välillä oli pieni tauko (“rrak-rrak, rrak-rrak, rrak-rrak…”). Löysin netistä muutaman ruisrääkän ääntelyksi määritellyn videon, ja kovasti kuulemani ääni niitä muistutti. Kuulin ääntelyn hyvin läheltä, ja hyvin voimakasta ja terävää se oli. Kännykällä sain äänen tallennettua videoksikin.

Onko minkään linnun ääni sekoitettavissa ruisrääkän ääneen? Ja jos oletetaan, että kyseessä oli ruisrääkkä, niin miksi lintu äänteli keskellä päivää heinäkuun puolivälissä?

Kyllä ruisrääkästä on Tiirassa havaintoja vielä ihan tältäkin päivältä. Joskus ko. laji laulelee myös keskellä päivää, vaikka enemmän se on tosiaan yölaulaja. Poikkeuksia on aina, olen itsekin löytänyt näitä päiväsaikaan äänteleviä rääkkiä männä vuosina aina silloin tällöin.

Kiitos, eiköhän tuon siis ruisrääkkänä uskalla tallentaa tietokantaan. Nämä myöhään ääntelevät rääkät ovat kai niitä, jotka eivät alkukesällä ole onnistuneet pariutumaan ja nyt epätoivoissaan vielä huutelevat? Sellaista tietoa löysin pikaisella googlauksella.

Todennäköisesti asia on juuri noin.

Viiriäisellä samanlaista, yllättäen saattaa heinäkuussa ja jopa elokuun alussakin vielä ilmestyä uuteen paikkaan ääntelemään