Pälkäne 6.10.2024. Aamulenkillämme sepelkyyhkyn poikanen lennähti polun ylle yltävälle kuusen oksalle 3 metrin korkeudelle. Antoi kävellä oksan alitse kun puhelin sille. Luulin ensin kesykyyhkyksi kun niin kesyltä vaikutti? Ei ollut kuin sepelkyyhky 1kv, ihmeen kesy? Oliko jäänyt yksin muiden lähdettyä jo muutolle. Yleensä sepelkyyhkyt ovat aika arkoja, ainakin täälläpäin? Hain kotoa kameran ja löysin poikasen, nyt korkeammalta männystä(kuvat 1. ja 2.). Kolmas kuva on talvehtivasta nuoresta sepelkyyhkystä Luopioisista 6.2.2019.
Sepelkyyhkyt tuntuvat aloittavan pesintänsä joka vuosi aikaisemmin ja viimeiset poikueet vastaavasti todella myöhäiseen aikaan. Tuokin kuvan lintu ei ole kauaa ollut pesän ulkopuolella. Laji jonka urbanisoituminen ja useat pesinnät vuodessa ovat olleet avainasemassa sen menestykselle ja lajimäärän lisääntymiseen vaikka sitä verotetaankin vuosi vuodelta enemmän.
Tuntuvat olevan hyvin kesyjä sepelkyyhkytkin. Eräs sepelkyyhky pesi viime kuussa kerrostalopihamme verivaahteraan paikkaan, missä on kyllä jalankulkijoita, koiran ulkoiluttajiakin. Oli hauska seurata parvekkeelta lähietäisyydeltä, miten pesintä sujuu. Viime viikolla sain todistaa poikasen ensimmäisiä lentoharjoituksia - aika saman näköinen poikanen kuin kuvassasi. Emot olivat hienosti näyttämässä miten liihotellaan oksalta toiselle ja auttamassa poikasta oksalla tasapainottelussa.