Linnunpönttöjä

Pälkäne 7.3.2025. Eilen oli hyvä keli(+10 c) puhdistaa linnunpöntöt ja rakennella uusia. Asensin tänään neljä uutta tervapääskynpönttöä räystäspääskyhotellini alle. Uudet pöntöt ovat sisämitoiltaan noin 35 cm pitkiä, 15 cm leveitä ja 12,5 korkeita. Lisäksi pituutta on lisätty 12,5 cm, jotta pönttöjen perään muodostui 10 cm syvä kolo haarapääskyille tai vaikka harmaasiepoille? Tervapääskynpöntöt ovat suljettuja toukokuun puoliväliin asti, jottei pikkuvarpuset ehdi ahtaa niitä täyteen heiniä. Aukkojen peltiläpät saa auki ja kiinni kätevästi maasta pitkällä kepillä jonka päähän laitan noin 50 kg nostavan magneetin. Magneetti lähtee pellistä vetämällä pellin suuntaisesti melko helposti pois. Talvella(kun maa on roudassa, pysyy tolppa paremmin vatupassissa) voi sitten tarvittaessa puhdistaa pöntöt, sillä pönttöjen etupäädyt on kiinnitetty viidellä ruuvilla. Tuli samalla hyötykäyttöön naapurin ulkosaunasta purkamat 20 cm leveät punamullatut verhoilulaudat.


5 Likes

Oliko pöntöissä hyvin pesitty?
Minulla oli 2 talitiaisen ja 2 sinitiaisen sekä 4 kirjosiepon pesää. Kolmessa talitiaisen pöntössä oli iso ampiaispesä. Loput pienten lintujen pöntöt olivat tyhjiä. Joko ovat uusia tai uudessa paikassa ja osa on liian lähellä toisia saman kokoisia pönttöjä (mahdollista 2. pesintää varten). Isoja pönttöjä en avannut, koska niissä voi olla liito-oravan tai oravan pesintä jo käynnissä. Lisäksi on paljon luonnonkoloja lahoissa koivuissa. Viime kesänä ovat pesinnät onnistuneet paremmin kuin kahtena edellisenä, jolloin oli keskeytyneitä pesintöjä (munia ja poikasia pönttöihin jääneenä). Tänä vuonna ei ollut kuin yhdessä sinitiaisen pesässä yksi poikanen. Tämä kertoo isosta poikasmäärästä. Jos on munia tai useampia poikasia kuolleena, kertoo se huonosta ravintotilanteesta tai säästä haudontavaiheessa.

1 Like

Puhdistin 15 pönttöä, joista neljässä oli pesinyt pikkuvarpuset, kahdessa sinitiaiset, yhdessä kirjosieppo, kahdessa talitiaiset ja yhdessä pöntössä oli varpuspöllön ruokavarasto(kaksi kuollutta metsämyyrää), viisi pönttöä olivat tyhjiä(vain linnunkakkaa). Pönttökerrostalo(17 pönttöä) on vielä tarkistamatta. Räystäiden alla olevat 9 tervapääskynpönttöä puhdistin ja suljin jo syksyllä. Räystäden alla olevat 10 huopaista räystänpääskynpönttöä ovat vallanneet pikkuvarpuset(niitä on mahdotonta puhdistaa hajoittamatta pönttöjä), muut räystäiden alla olevat 7 pikkuvarpusenpönttöä puhdistin syksyllä, niissä oli kuudessa pikkuvarpuset pesineet. Pääskyhotellin rakensin vasta syksyllä, mutta ainakin yhden räystäspääskyn pöntön siitä ovat jo vallanneet pikkuvarpuset. Lisäys: Puhdistin tänään 17 osakkaan linnunpönttötalon, vain yhdessä olivat pikkuvarpuset pesineet ja kantaneet toiseen jo puolilleen roinaa. Ps. Tänään Pälkäneellä jo 6 töyhtöhyyppää.

1 Like

Viime viikolla tuli tyhjennettyä 23 pönttöä. Näistä vain kaksi oli tyhiä. Toinen oli sinitiaispönttö ja toinen talitiaispönttö. Neljästä kottaraispöntöstä vain yhdessä kaikista vanhimmassa pesi kottarainen. Pönttö on peräisin 60-70 luvulta, mutta sitä on ajan saatossa aina korjailtu. Kolmen muun valtasivat pikkuvarpuset, jotka ovat ottaneet talitiaistenkin pöntöt itselleen. Kyseinen laji on voimakkaasti lisääntynyt ja kyllä tuon lisääntymiskyky tuntuu olevan tehokasta.

Nyt jo sinitiaiset tarkistelevat pönttöjä puistomaisessa pihassa. Viime kesänä pesiminen onnistui tiettävästi hyvin, koska joskus on ollut kuolleita linnunpoikasiakin pöntöissä, mutta nyt ei yhdessäkään ollut kuolleita poikasia taikka emoja/muita lintuja. Eipä ollut kylmiä kausia taikka suuria sadekausiakaan. Ainoastaan yhdessä sinitiaispöntössä oli yksi kuoriutumaton/kehittymätön muna. Se oli työnnetty pöntön sisällä nurkkaan.

Vein kokeeksi yhden sinitiaispöntön tuunattuna Juha Laaksosen pönttökirjan ohjein läheiseen metsikköön, jossa töyhtötiaiset viihtyvät. Siellä jo koverrettiin yhteen lahopuuhun pesäkoloa, mutta on myös tämän pöntön sisältä nypitty kutterin/höylänlastua pois. Seurataan mielenkiinnolla tilannetta.

Hieno tuossa yllä räystäspääsky/tervapääskypönttö. Ei ole tässä omalla kotiseudullani enää räystäspääskyjä näynyt. Muistan niitä viimeksi 1990-luvulla nähneeni, mutta sitten ainoa pääskylaji on ollut haarapääsky. Ne pesivät kolonnana eräässä ladossa ja sen kylkeen rakennetussa konehallissa. Viime keväänä näin kylläkin erikoisen tilanteen. Tervapääsky lenteli pihan poikki ja pysähtyi kurkistamaan sisälle yhteen kottaraispönttöön. Hetken se mittaili sitä ja sitten pyrähti pois. Räystäspääskyn katoamisen syyksi epäilen sitä, että alueella ei ole enää laiduntavaa karjaa.

1 Like

Meillä oli 80-luvulla monena vuotena tervapääskyllä pesä kottaraispöntössä.

Jostakin luin, että laidunnuksen loppuminen ei ole ainut syy räystäspääskyjen häviämiseen. Räystäspääskyt tarvitsevat sopivaa savea pesän rakentamiseen ja sitä pitää saada esiin maanpintaa rikkomalla. Eli laidunnus tuo hyönteisten lisäksi pääskysille sopivaa savea esiin. Meillä pesi räystäspääskyjä vielä laidunnuksen loputtua. Sitten talo maalattiin lateksimaalilla eikä räystäspääskyjen pesät pysyneet seinillä. Laitoimme lautoja räystäiden alle ja niissä pesivätkin jonkin aikaa, mutta sitten varmaankin saven saanti loppui. Ehkä eivät enää löytäneet sopivaa savea tai siirtyivät sinne missä vielä laidunnettiin. Täällä on vieläkin lihakarjatila ja ravitalli lähistöllä ja siellä niitä kuulemma on “ihan tarpeeksi”. Haarapääsky pesi naapurin uudistalon autokatokseen, josta olin kateellinen ja sanoinkin naapurille. Minulla ei ole sopivaa avointa katoksen alla olevaa tilaa niille.

1 Like

Haarapääskyille savea riittää, vai onkohan se savi erilaista laadultaan kuin mitä räystäspääskyn kelpuuttama? No, rakennus jonka seinään pesänsä rakensivat on punamullalla maalattu vanha navettarakennus. Räystään alla on rimoja, joidenka päälle pesät rakensivat. Lähin laidun oli tuolloin noin kilometrin päässä. Muuten ei ole tapahtunut mitään isoa muutosta ympäristössä.

Tuossa viime syksynä rakentamassani pääskyhotellissa on 30 yksiötä 6 rivitalossa räystäspääskyille. Räystäspääskyjä en ole saanut räystäiden alla oleviin huopaisiin 10 pönttöihin, mustat huopapöntöt ovat varanneet pikkuvarpuset. Pääskyhotellin alle tein nyt keväällä 4 uutta tervapääskynpönttöä. Tervapääskypesintöjä olen saanut pikkuhiljaa lisättyä, seitsemän vuoden takaisesta ensimmäisestä parista 4 pesivään pariin. Ensimmäiset kolme tervapääskyä yrittivä väkisin tunkeutua 20 mm räystäiden aluslaudoitusten raoista talomme vintille. Kiireellä tein ensimmäisen pöntön niille isontamalla pikkuvarpusen pönttöön isomman reiän. Pistin sitten autonovet auki ja cd täysille tervapääskyjen kirskunataa ja minuutissa ne kolme tulivat takaisin ja kaksi niistä suoraan pönttööni. Tervapääskynpönttöjä on nyt 13 kpl ja juuri eilen asensin niihin yhden ruuvin kiinnityksellä peltiläpät, jotka aukaisen vasta toukokuun puolivälissä kepin päässä olevalla magneetilla juuri ennen tervapääskyjen saapumista, muutoin pikkuvarpuset valtaavat ne ja täyttävät tiiviisti heinillä, lehdillä ja pensaiden oksilla. Mieleellään antaisin puolet pois noista pikkuvarpusista, jos vain joku hakisi? Tänään puhdistin vielä 9 pikkuvarpusten pönttöä. Pikkuvarpusten pesintöjä oli kaikkiaan noin 16 kpl(huopapöntöt tarkistamatta, niissä noin 5 pesintää). Tervapääskyllä 4 pesintää. Talitiaiset 2 pesintää. Sinitiaiset 2 pesintää, Kirjosieppo 1 pesintä. Muut pöntöt tyhjiä(yhdessä oli varpuspöllön ruokakomero, 2 mätää myyrää). Pikkulintukerrostalon osakkeet(17) ja uuden pääskyhotellin osakkeet ja pöntöt(34), sekä yksittäiset pöntöt laskien tontilamme on 97 pönttöä + hyllyjä haarapääskyille 7 kpl. Vain yhdestä löytyi vastìkään kuollut talitiainen. Haarapääskypari on pesinyt autotallissamme, mutta kulkukissat estivät taas viime kesänä pesinnän. lisäksi tontilamme pesii mm. punarinta, mustarastas, punakylkirastas, leppälintu, viherpeippo, hernekerttu, pajulintu. Leppälintu ja harmaasieppo pesivät välillä hyllyilläni ja tervapääskynpöntöissä.

Miten iso tontti sinulla on, kun on noin paljon pönttöjä?

Onko teillä varpushaukkoja tai varpuspöllöjä pitämässä pikkuvarpuskantaa sopivana pesäpaikkoihin ja ravintoon nähden?

On molempia, mutta eivät saa niitä vähenemään. Aivan ruokintapaikan yhteydessä(metrin päässä on tuuhea pihlaja-angervon, norjanvirpiangervon ja rusopajuangervon isohko(5 x 5 m) sekapuska johon ne ehtivät varpushaukkaa ja varpuspöllöä pakoon. Tontti on 2000 m2. Pinta-alaan nähden tontillamme on varmasti eniten lintuja(varsinkin kesällä) kuin kylän muilla vastaavan kokoisilla tontella. Pönttöjä on paljon ja vaikkei niistä pesitä kuin noin kolmasosassa niin kaikkia muita kuin uutta pääskyhotellia on käytetty yöpymisiin. Suurin osa noista pöntöistä on uudessa pääskyhotellissani(34) ja pikkulintujen kerrostalossa(17). Puissa on vain 8 pönttöä ja 1 maassa(punarinnan pönttö) ja loput ok-talon ja autotallin räystäiden alla(27 puupönttöä ja 10 pääskyille tarkoitettuja huopapönttöä) sateita suojassa. Ok-talon räystäiden alla on 9 tervapääskyn pönttöä, 7 pikkuvarpusen pönttöä, 3 talitiaisen pönttöä, 1 sinitiaisen pönttö ja 1 harmaasiepon pönttö. Autotallin räystäiden alla on 2 pikkuvarpusen pönttöä, 2 sinitiaisen pönttöä, 1 talitiaisen pönttö ja 1 harmaasiepon pönttö. Autotallin seinän pikkulintujen kerrostalossa on 5 pikkuvarpusen pönttöä, 5 sinitiaisen pönttöä, 4 talitiaisen pönttöä ja 3 kottaraisen/käenpiian pönttöä. Puissa on 2 käenpiian/kottaraisen pönttöä, 2 sinitiaisen pönttöä, 3 talitiaisen pönttöä ja 1 leppälinnun pönttö. Lähes kaikissa(tp-pönttöjä lukuunottamatta) on pesitty. Ainoa turhakerakennelma on ollut pikkulitujen kerrostalo, jossa vuosittain vain 1- 2 pesintää. Tuleva kesä näyttää miten käy pääskyhotellin pesintöjen? Tervapääskyjen pönttöjä(13) olen rakentanut etupainotteisesti, sillä tp pesintä on lisääntymään päin. Lisäksi muualla metsissä on 2 viirupöllön pönttöä(toisessa pesitty) ja 1 lehtopöllön pönttö(mahd. kerran pesitty).

Tervapääskyille paras pönttö on vaakapönttö 40 x 60 mm vaakasoikealla sisäänmenoaukolla. Kottaraisenpöntöstä niiden on vaikeampi nousta ylös ja poikasten lentoharjoittelukin huonompaa kuin vaakapöntössä. Omat tp pönttöni pidän suljettuna pesimäajan ulkopuolella, sillä olen varannut ne vain tp käyttöön.