Pieni pöllö

Hei,

istuin tietokoneella, kun keittiöstäpäin kuului ääni, ihan kuin pullonkorkki olisi poksahtanut. Mitään katastrofaalista ei kuitenkaan näkynyt sisällä keittiössä, joten kurkistin ulos ikkunasta. Ikkunan alla oli maassa jokin valkoharmaa höyhenmytty, Menin ulos, tiaset ääntelivät rajusti ja parveilivat pensaissa. Ikkunan alla kyyhötti jokin pieni pöllö:

Hain kameran ja sain otettua muutaman kuvan tiaisten parveillessa lähistöllä. Aikansa touhujani katseltuaan pöllö lähti lentoon ja istahti läheisen kuusen oksalle. Luultavasti se siis toipuu aikanaan tärähdyksestä. Mikä helpotus, minun ei tarvinnut keksiä keinoa, miten saisin sen turvallisesti kiinni lääkäriin vietäväksi.
Voisin etsiä lajin lintukirjasta, mutta kyselenpähän sitä nyt täältä, kun sain kuvankin.

1 tykkäys

Pienin pöllömme, varpuspöllöhän (Glaucidium passerinum) se siinä on.

1 tykkäys

Varpuspöllöltä näyttää. Harripa kerkesi ensin.

1 tykkäys

Kiitoksia tunnistamisesta.
Pöllöjä näkee harvoin Enkä ole tälläista aiemmin nähnyt ja nyt se lenteli omalla pihallani. Olisivatko pikkulinnut häirinneet sitä niin paljon, että ikkunaan lensi. Kun se lähti lentoon, niin tiaiset seurasivat sitä.