Pikkuhäiveperhonen ( Apatura ilia ) 20.7.2022

Paikassa, johon olin auton pysäköinyt, oli aivan ajotiellä minulle oudon näköisiä perhosia ikäänkuin aurinkoa ottamassa. Aivan minulle tuntemattomia. Forsman-Vesikko opas kertoi, että kysymyksessä on pikkuhäiveperhonen (Apatura ilia), kuviot olivat niin selviä siivissä.

Lisätään tähän, että en ole koskaan aikaisemmin nähnyt tätä, se on ensimmäinen kerta. Niitä oli siinä tiellä jopa puoli tusinaa. Myös Häiveperhosta ole nähnyt yhden ainoan kerran. Nimestä huolimatta nämä kaksi perhosta ovat silmämääräisesti melko saman kokoisia, sellaisia sitruunaperhosen kokoisia.

Onhan niissä vaihtelua koossa, mutta keskimäärin ovat silmämääräisestikin selvästi sitruunaperhosta suurempia.

Totta, oli reilun kokoinen. En ollut tuollaista perhosta nähnyt aikaisemmin.