Tänään Turussa kuolleella pähkinänrungolla tämä kovin tammenkäävän värinen arinakääpä. Lepänarinakääpäkin voinee olla samanlainen ja Niemelän kirjassa tammenkääpä mainitaan vain tammen lajiksi mutta ajattelin nyt kysellä ajatuksia että oletteko kaikki samaa mieltä että tämä olisi lepänarinakääpä?
Samassa metsässä monia tammia joilla tammenkääpää
Hieman googlailin niin jostain kirjoituksista ymmärsin että tammenkääpää olisi maailmalla löytynyt moneltakin muulta puusuvulta kuin tammelta, myös pähkinäpensaalta. Toki harvinaista.
Havainto on suojelualueelta joten näytteen keruu ei onnistu
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.