Asiaa Yponomeutidae porukasta

Moi, olen tähän mennessä tavannut vain tuomenkehrääjäkoin seitistöjä, tänä vuonna yllättäen myös pihlajalta, sorvarinpensaalta sekä omenapuulta, sorvarinpensaan perhonen aivan saman näköinen kuin pihlajalta kuvattu, omenapuun perhosesta en saanut kuvaa tosin osa vielä toukkana, eilen tosin näin kun pistiäinen keplotteli itsensä seitistön läpi, muurahaiselta ei onnistunut, olen ymmärtänyt että sorvarinpensaalla elää useampi laji, entäs muut ja voivatko olla “väärällä” kasvilla,laitan tähän kuvan pihlajalta ja sorvarinpensaalta löytyneestä perhosesta.
pihlaja


sorvarinpensas

Noit pihlajalla ja omenapuulla olevat seitistö ovat yleisiä kun niitä alkaa etsimään. Yleensä muut lajit eivät ole massalajeja niin kuin tuomenkehrääjäkoi. Se saattaa siirtyä myös muille kasveille jos tuomet on kaluttu tyhjiksi. Toukka on aika helppo tunnistaa muista lajeista.

Suomesta ei kait ole sorvarinpensaalta tavattu kuin Yponomeuta cagnagella (edit. plumbellan toukkia on löytynyt).

Kannataa katella myös valkosalavia ja raitoja. Olen löytänyt useasta puusta Y. rorrelan pesueita. Ovat olleet aika pieniä ja melko korkealla.

Aikuiset on hankalia tunnistettavia. Tuomenkehrääjäkoin mustat pisteet ovat pieniä ja niitä on 5 rivissä.

https://lepiforum.org/wiki/taxonomy/Yponomeutoidea/Yponomeutidae/Yponomeuta?view=15&regions

1 Like

Olen ottanut myös toukista kuvia mut en tajunnut laittaa mukaan, äkkiä katsottuna toukat myös samannäköisiä, lukuunottamatta siis tuomenkehrääjäkoita, suvussa näköjään aika monta lajia, sen muistan että osa harmaansävyisiä

Otin muutaman Y. rorrelan kasvatukseen valkosalavalta ja nyt ekat ovat kuoriutuneet. Päätyvät museon kokoelmaan. Siellä ei taida olla kotimaisia yksilöitä kuin pari kolme.

1 Like

Eipä tuokaan maallikon mielestä eroa mitenkään omista kuvista, onko asia nyt niin että pelkkä ravintokasvi yksinään ei riitä määritykseen, pihlajankehrääjäkoillakin pitäisi esimerkki kuvien perusteella olla harmaata siiven kärjissä

Onhan tällä yksilöllä selvä varjo etusiivessä. Tosin se voi olla myös padellalla ja rollella voi olla ilman varjoa :rofl: Etusiipien alapuolen ripsissä on jotain pieniä eroja. Kaikkia lajeja ei kait pysty tunnistamaan ulkonäön perusteella.

Ite oon lajit ilmoittanut ravintokasvin perusteella.

1 Like

Sivulta 122 alkaen on juttua Yponomeita porukasta:
http://www.perhostutkijainseura.fi/File/baptria_pdf/Baptria_10/Baptria_2015-04_lowres.pdf?98965

1 Like