Häiveperhonen

Apatura iris 26.7. Värtsilässä. Onko jo paljon liikkeellä ja kuinka pohjoisessa?

On hyvinkin liikkeellä, lentoajan puolesta. Värtsilä on levinneisyyden pohjoisrajalla.

Näyttäähän noita lennossa olevan. Itse kuvasin eilen (29.07) yhtä yksilöä. Poikani näki 28.07 kolmekin eri yksilöä, ja vielä luontoretkikumppanini kotipihalla oli yksi yksilö eilen 29.07. Nämä kaikki siis Vihdissä.

Tänään 13.8.2017 Joensuun Kiihtelysvaarassa kuvasin tätä vanhusta - jo aika paljon rispaantunutta. Mutta mielestäni selkeästi se on häiveperhonen. Olisiko naaras vai vanhuuttaanko sinistä häivähdystä ei ollut havaittavissa?

Häiveperhonen on ja naaras. Naaraan siipien yläpinnan valkoiset kuvioinnit ovat hieman leveämpiä/laajempia kuin koiraan, etenkin tuo takasiipien juova. Yksilö ei lisäksi ole vielä niin haalistunut, etteikö sinistä häivähdystä näkyisi jos sellaista olisi ollut, vaikka se rispaantunut onkin.