Niin sitä menee halpaan. Tämä on Mycena mucor eikä Mycena polyadelpha. Skooppailin tätä uudelleen kun vähän vaivasi tuo jalan tyven paksunnos joka sopisi paremmin Mycena mucorille. Olin katsonnut lakin pinnan pallomaiset solut näppyineen keilokystideiksi. Totuus valkeni kun sain skooppin heltanterän 4-kantaisine basidioineen ja siellähän oli keilokystideissä pitkät madot. Elikkä Mycena mucor kuitenkin. Noh virheistä sitä oppii parhaiten…
Tammenlehdiltä voi siis löytää näin loppusyksystä pariakin valkoista minihiippoa, eli tätä M. mucoria ja hyvin samannäköistä M. polyadelphaa - lajit eroavat parhaiten keilokystidien lisäkkeistä jotka mucorilla ovat matomaiset ja polyadelphalla tasaisen näppymäiset.
Skoopissa näkyy sylinterimäiset amyloidit itiöt luokkaa 12 x 4, pileipellis siististi täynnä mikronin nappuloita ja keilokystideissä pitkät matoset. Tammenlehdillä kasvaa myös Mycena smithiana joka on aina kuitenkin sävyltään pinkki. Sekin on suomilaji vailla kirjattuja havaintoja.
Aattelin laittaa tämän viikonloppuisen löytöni ketjun jatkeeksi.
Kävin piipahtamassa Ekuddenin tammilehdossa ja löysin sieltä huurrehiippoja (löytö saanut kanssa varmistuksen tuntevammalta taholta). Itiöemät olivat varsin pieniä ja kasvoivat lehtikarikkeen sisällä. Näitä olisi aika mahdoton löytää möyhimättä kariketta.
Heltat tällä lajilla ovat tuohon M. mucoriin verrattuna heikommin kehittyneet ja vähän harvemmat. Tämä ominaisuus pisti jo paikan päällä silmään. Korkean suurennoksen alla lajilla on pruinainen – tai “huurteinen” – ulkonäkö. Keilokystidit ovat tällä tosiaan juuri tuollaisia tasaisen näppyisiä siilejä ilman pitkiä ulokkeita.
Sattuipa sikäli hauskasti että itsekin onnistuin löytämään tuon huurrehiipon Vantaan Tammistosta viime sunnuntaina. Kooltaan nämä huurrehiipot olivat selvästi pienempiä kuin lehtihiipot, kummatkin siis tammenlehdillä. Huurrehiippoja ei tosiaan oikein löytänyt kuin penkomalla lehtikariketta, mutta pieni pengonta paljastikin sitten niitä runsaasti. Nämä olivat siis tosi pieniä ja heltat olivat kovasti vaillinaisia, lähinnä kohoumia taikka ryppyjä, kun lehtihiipoilla oli selvät siistit heltat.
Arvioni mukaan huurrehiippo oli runsas Tammistossa, vaikka en nyt monessa paikassa lehtikariketta penkonut. Löysin pikkuisia valkoisia hiippoja tammenlehdiltä myös Ekuddenilta viikko sitten, mutta nästä en saanut oikein skoopilla tolkkua ja tuntuivat oleva isompia kuin huurrehiipot. Pitääpi yrittää skoopata nuokin uudemman kerran.
Tammiston huurrehiipoilla oli siilimäiset “hyphae of pileipellis”, miten tuo nyt suomeksi sanotaankin, mutta siilimäiset olivat myös keilokystidit - toisin kuin lehtihiipoilla joilla ne ovat matomaiset. Basidiot olivat 2- kantaisia norjalaisten huurrehiippojen tapaan. Etelämpänä on viissin vallalla versio jossa ovat 4- kantaisia. Joillain itiöemillä oli pientä tyvipaksunnosta mikä ei ole kait tyypillistä huurrehiipoille.
Tuo on Melzerissä, mutta olen kyllä kuvan kontrastia lisännyt aika reippaasti. Yleensä tällaiset tuntuu näkyvän parhaiten kongonpunaisessa. Välillä olen kanssa koittanut dipata palat ensin hetkeksi kongonpunaiseen ja sieltä kirkkaaseen nesteeseen niin että kontrasti paranee ja sulkuneste ei ole niin punaista, mikä voi kuvaamista haitata. Mutta jos on vähän laiskalla päällä niin välillä vaan laitan palan helttaa, pintakelmua ja säikeen jalan pintaa Melzeriin yhteen preparaattiin. Välillä tuolla tavalla näkee kaikki ominaisuudet yhdellä kertaa.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.
