Kaarnakääpä (Diplomitoporus flavescens)

Muutama vuosi sitten löysin Rautalammilta kaarnakääpää (Diplomitoporus flavescens) eräältä rämeeltä. Otin siitä myös näytteitä, jotka pitäisi olla nyt Helsingissä. Omasta puolestani vakuutuin lajista jo maastossa, senverran selkeältä käävän kasvutapa, biotooppi ja itiöemät vaikuttivat. Tässä muutamia kuvia.

Kuvattu 2.11.2018

Kävin paikalla muutamia päiviä sitten. Vuonna 2017 puussa ei kasvanut mitään, vanhoista itiöemistä oli näkyvissä vielä jäänteitä. Nyt paikalla kasvaa jotakin kääpälajia, en silti vakuuttunut juuri kaarnakäävästä. Otin pienen näytepalan niistä ja jätin muut kasvamaan. Kuva (yllä) kuvattuna 2.11.2018.

Aika vaalea ja en olisi siksi tunnistanut. Itse olen nähnyt sen kaksi kertaa ja ne oli aika oransseja. Mutta tietoni mukaan olet lähettänyt kaarnakäävän Helsinkiin ja on määritetty sille nimelle. Laitan sinulle tarkempaa tietoa sähköpostiisi. Näytteesi oli kerätty 23.09.2016, Rautalampi.
Löytyy näköjään jo vietynä tästä osoitteesta: Submission | Finnish Biodiversity Information Facility

Kiitos Matti jälleen tiedosta! Ihmettelen todella, etteivät ole minulle mitään tietoa antaneet tai varmistusta asiaan! Olen ollut siinä uskossa, että näytteet on kipattu suoraan roskikseen! Hienoa kuulla, ettei näin ollutkaan! Matti kysymys vielä, voisiko tuo uusi kasvusto olla myös kaarnakääpää? Ovat kyllä täysin erilaista, kuin aiemmat! Vai liekö jotakin kynsikäävän alkuja? Seurannassa kääpä on tietysti jatkossakin!

Näyttää siltä, että kaikki kokoelmanäytteet Luomuksessa saavat kohtaan “Havainnon laatuluokittelu” arvon “varmistettu (Kokelman laatuluokittelu)” kunhan näyte on H:ssa. Se ei varmaankaan tarkoita että joku olisi sitä mikroskopoinut museossa vaan se tulee aina.

Kannattaa katsoa lisämuuttujista “Määritäjä (det.)”. Jos siinä lukee Niemelä, Miettinen, Spirin tms. sitten voi olettaa että kääpä on määritetty myös museossa.

En uskalla arvioida tuota uutta kasvustoa.
Totta tuo det. tiedon tärkeys ja museotietoihin täytyy suhtautua aina varauksin, jos ei dettaaja ole selvillä. Tästä tapauksesta tiedän, vaikka sitä jostain syystä ei ole merkitty (sitä ei löytynyt myöskään Kotka-tietokannasta), että on tullut tietokantaan ja kokoelmiin vietäväksi Niemelän Tuomolta. Voisi siis olettaa, että määritys on ok. Tuskin olisi laittanut eteenpäin tarkistamatta.

1 tykkäys

Kyllä taitaa paljon mennä kaappeihin ilman että kukaan yrittää määrittää. Ei niillä ole resursseja katsoa kaikkea. Eri asia, jos on joku sieniryhmä, jota siellä tutkitaan.

Hei,

mitäpä tavallinen harrastaja siis voi tehdä, jos haluaa löydölleen määrityksen? Helsingissäkin on vino pino tutkijoita, museomestareita ym. ja uskoisin, että ainakin osin vielä verovaroilla eli työnantajana ovat periaatteessa tavan kansalaiset. Sitten kun tämä työnantaja tarvitsee alaisensa palveluja, niin tämä on liian kiireinen tekemään hänelle työtä vai?

No, joo arvaan kyllä, että suurin osa heidän ajastaan menee byrogratian pyörittämiseen, tietojärjestelmien ja digitoinnin parissa, museonäytteiden käsittelyssä ja tietyissä projekteissa, joille on annettu liian tiukat määräajat ym. Mutta minkä ihmeen takia he sitten ottavat niitä näytteitä vastaan, sanoisivat edes suoran, ettei heillä ole aikaa määrittää niitä. Minäkin olen odotellut vuosikausia saadakseni varmistuksia näytteilleni, jotka olen jo itse määrittänyt tai ne on määritetty kuvista nettisivuilla. Taidanpa pyytää näytteeni takaisin, kun kerran joudun kuitenkin itse selvittämään, mitä olen löytänyt. Anteeksi vain, mutta sanonpa vaan: PERSKUTA ONKO TÄSSÄ ENÄÄ MITÄÄN JÄRKEÄ! .

Kiitos Bellis tästä tiedosta. Ellei minun ole aivan pakko toimittaa jotain näyteitäni viralliseen museoon esim. jonkin julkaisun takia, niin en kyllä aio rasittaa ylityöllistettyjä suomalaistutkijaressukoita näytteilläni vastaisuudessa. Kotikokoelmissanihan on tällä hetkellä vähän yli sadan Suomelle uuden lajin näytteitä, Suomelle uusia sukuja niissä on edustettuna kymmenkunta, pari tyyppinäytettäkin ja näytteitä menee muutama vuodessa ympäri maailmaa, eli ihan kelpo, joskin huonosti hoidettu herbaario. Osasta lajeista on tosin näytteitä myös Turussa, kun Joensuun yliopiston sienikokoelmat siirrettiin tilanahtauden takia sinne. Ja Pohjois-Karjala on muka sienimaakunta. Mikä sienimaakunta se sellainen on, jonne ei mahdu edes sen omat sieninäytteet?

Tulipahan taas pompattua seinille. Viesti ei läpäisse sensuuria ja mikäli niin käy poistun foorumilta.

Marja

1 tykkäys