Laji.fi | Tietoja foorumista | Käyttöehdot | Yksityisyys | Keskustelusuosituksia

Mahdollisesti mustajalkakääpä (Polyporus melanopus) ?


#1

Eilen näin tämän näköisen kääpälajin, maastossa retkikaverini kanssa arvelimme tätä lajia mustajalkakääväksi (Polyporus melanopus), varma ei kuitenkaan voi olla? Paikalla oli kaksi itiöemää. Toinen oli pienikokoisempi ja sen alapuolella kasvoi oranssinpunaista kasvustoa, ehkä jotakin riesasientä? Kuvan käävän oli vallannut myös homemainen kasvusto, joka lienee jonkun riesan tekosia sekin? Otin molemmista käävistä näytteen, mutta niistä tuskin tämän lajin määrittäminen onnistuu? Suurimman i.e lakki oli noin 8 cm. Väri on mahdollisesti kosteudesta johtuen näin punasävyistä. Kasvupaikkana vanhaa kangaskuusimetsää. Ei siis mitenkään lehtomaista. Rautalampi, PS.


#2

Sattumalta itse kuvasin eilen Järvenpäässä vähän samanoloisen pienipillisen käävän jota myös ajattelin mustajalkakääväksi, mutta kun on noin punainen niin kastanjakääpäkin mietin

Tällä oli tuoreena valkoiset hyvin pienkokoiset pillit, mutta nyt yön kuivuttuaan pillit ovat kauniin ruskeat. Jalka oli lyhyt ja musta, oli melkeinpä jalaton vaikka siis kiinni oksassa vain jalasta. Paikka oli jokivarren rytö ja vieressä oli mm. liuskahytykkää ja tavikääpää. Talvikääväksi tämän pillit ovat aivan liian pienet. Joku Polyporus kuitenkin varmaan kyseessä.


#3

Tarjoaisin myös kolmantena vaihtoehtona torvikääpää. Olen löytänyt pieniä, hyvinkin punasävyisiä torvikääpiä puiden oksilta.


#4

Kiitos Esko, minulle outo laji tuo torvikääpä mutta nyt kun osasin sitä tutkiskella niin taitaa olla tosiaan k.o, laji. Lakki on nyt kuivuttuaan miltei musta eivätkä lakin terävät reunat ole kiertyneet yhtään sisään, juuri kuten kääpäkirjassa lajista kerrotaan.


#5

Torvi- ja kastanjakääpä tulevat ensin mieleen. Mutta Jorma Pennanen mainitsi jossain viestissä, että on kerännyt aika punalakkista mustajalkakääpääkin, eli näytehommiksi menee. Tuo Henrin kuva vaikuttaa minusta torvikäävältä. Se on kastanjakääpää sirompi ja tuo näyttää sellaiselta.

Kastanjakääpä on sinkilätön ja nuo kaksi muuta lajia sinkilällisiä, joten voisi määritys onnistua huonokuntoisestakin näytteestä.


#6

Omista löydöistäni löytyy näytteet molemmista! Jos ei selviä? Sille ei sitten voi mitään!