Kauden ensimmäinen

Hirvensalmi, Tuukkala, Hämeenmäki
04062022
Ensimmäinen kuvattuna. Aiemmin viikolla näkyi joku lennossa, ilmeisesti vaskikorento…
Punatytönkorento (Pyrrhosoma nymphula) naaras.

Porissa myös sudarikausi lähti käyntiin tänään. 4.6.2022

Paljon oli hentosudenkorentoja,mutta jäi vielä osa määrittämättä kun olivat liian vaaleita ettei tuntomerkit erottuneet.

Tässä ensimmäiset määritetyt korennot:

  1. Ruskohukankorento
  2. Isolampikorento
  3. Keihästytönkorento

Minä en täällä Pohjois-Karjalassa ole vielä sattunut näkemään ensimmäistäkään sudenkorentoa, mutta tämä lammen rantakoivun rungolta kuvaamani tyhjä nahka kertoo, että on niitä jo kuoriutunut…



Joensuun Kiihtelysvaara 31.5.2022

Toukkanahkoja olen myös nähnyt tänä keväänä, tälläviikolla enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tänään kotilammelta sain ensimmäistä kertaa havainnon isotytönkorennosta.

Tänään ensimmäiset havainnot idänkirsikorennosta

Lähdin etsimään kevään ensimmäisiä rannikkoukonkorentoja Technipin altailta. Eipä tarvitse pariin vuoteen etsiä yhtään mitään. Pari-kolme pientä lampea olivat täyttäneet myös, aika iso ala ruovikkoa lähti samalla. Maanmuokkausta on tehty isolla kädellä, siinä meni hyvä kuvauspaikka.

Ei voi olla totta !!! Minun piti tulla myös sinne lähipäivinä juuri kyseisiä korentoja etsimään . Mielestäni niistä on myös havaintoja reposaarestakin.

Niitä löytyy myös Levonkurkusta, kävele tuota radan yli menevää hiekkatietä, siinä niitä lentelee kun sää on sopiva.

1 tykkäys

Kiitos Rane vinkistä, ajelen sinne joku päivä.

Tänään ulvilan järventaustan kylässä, ensimmäinen Aitojokikorento