Koivulahorusokas (Pluteus cervinus s.lat.) on jaettu hiljattain useammaksi eri lajiksi. Keskeinen lähdeartikkeli on Juston ja kumppaneiden v. 2014 artikkeli ”Molecular phylogeny and phylogeography of Holarctic species of Pluteus section Pluteus (Agaricales: Pluteaceae), with description of twelve new species” Artikkelin mukaisten lajikuvausten ja ilmoitettujen esiintymisalueiden perusteella koivulahorusokkaan ryhmästä meillä saattaisivat kasvaa lajit Pluteus cervinus, Pluteus rangifer ja Pluteus hongoi. Erikseen on sitten vielä kuusilahorusokkaan ryhmä. Cervinus ja hongoi ovat artikkelin mukaan lähinnä keskieurooppalaisen ja hemiboreaalisen levinneisyysalueen lajeja, kun taas rangifer on boreaalisen levinneisyysalueen lajeja.
Onkohan kukaan yrittänyt määrittää mitä näistä lajeista meillä oikeasti kasvaa joko sekvensoimalla tai skooppaamalla, ja missä päin Suomea mitäkin lajeja kasvaa? Tuon artikkelin mukaan näillä on makroskooppisia eroja ainakin jalassa. Hongoi olisi aika lailla valkeajalkainen, ilman mitään suomuja sekä yleensä muita lajeja pienempi ja vaaleampi. Rangifer taas olisi tummahko ja sen jalka olisi selvästi tummasuomuinen. Cervinus on taas näiden väliltä: jalassa on jonkin verran ruskeahkoja suomuja valkealla pohjalla. Artikkelissa todetaan kuitenkin että nämä erot eivät ole varmoja, joskin kaikki artikkelin kuvat näyttävät esittävän melko lailla tyypillisiä lajeja.
Olen itse sienestänyt lähinnä etelärannikolla ja Pirkanmaalla, ja omista vanhoista kuvistani löytyy kaikkien näiden lajien näköisiä sieniä. ”Cervinus-tyyppiä” löytyy eniten, mutta myös rangifer-tyyppiä löytyy melko paljon. Kokeilin tehdä sukupuuta julkisista näytteistä, mutta Suomesta ei oikein ole olemassa julkisia sekvenssejä. Unite:ssa on cervinus-näytteitä jotka on kerätty Virosta tai Skånesta, ja sen sukupuukokeiluni paljasti että ne on kyllä kaikki määritetty oikein cervinus-lajiin. Sen sijaan julkisia rangifer- tai hongoi-näytteitä en täältä lähialueilta löytänyt.
Tyypillisiä rangifereja ja cervinuksia on kyllä tullut vastaan useasti mutta myös monta “välimuotoista” ja sitten hyvin vaaleita joista ei oikein osaa arvella lajia makropohjalta kun cervinuskin voi olla valkoinen.
Yksi cervinus ryhmän lajeista on Pluteus elaphinus josta on ilmoitettu myös kohtuu monta havaintoa Suomesta vaikka artikkelissa se mainitaan pohjois-amerikkalaisena lajina. Sillä ja hongoilla on nuo pleurokystidien kärkien ulokkeet dikotomisia (bifid) mikä erottaa ne cervinuksesta. Hongoista löytyy laji.fistä vain yksi havainto mutta se on dna-varmistettu Samaten elaphinuksesta löytyy (ainakin) yksi dna-varmistettu havainto Suomesta. Kumpaakin lajia täältä siis löytyy. Itselleni on kyllä epäselvää miten ne erottaa toisistaan ilman sekvensointia.
Tuossa artikkelissa sekvenssit painottuvat aika paljon pohjois-amerikkaan, jonkin verran on myös Siperiasta ja keskisemmästä Euroopasta, mutta ei juurikaan meidän lähialueiltamme.
Ruotsin ja Tanskan havainnoistakaan ei saa oikein apua kun Ruotsin artfaktassa cervinus-ryhmää ei ole vielä pilkottu ja Tanskassa listataan cervinuksen (sensu lato) lisäksi vain hongoi josta pari havaintoa kirjattu kun cervinuksesta havaintoja on viitisen tuhatta.
Tuo elaphinus-huomio oli mielenkiintoinen, siitä näyttää olevan ainakin Rovaniemen seudulta useampia havaintoja eikä ehkä ole ollenkaan harvinainen (ainakaan siellä). Se näyttäisi olevan kyllä selkeästi pienempi laji kuin cervinus ja rangifer, ja toisaalta suomuinen jalka näyttäisi erottavan sen tyypillisestä hongoista.
Kekki on näitä katsonut. Tällaisia sect. Pluteuksen lajeja hän on löytänyt:
10 lajista nyt dna-varmistus
- P. cervinus - koivulahorusokas
- P. rangifer - peuranlahorusokas
- P. hongoi – (voikkolahorusokas – ehdotettu)
- P. elaphinus - kauriinlahorusokas
- P. pouzarinus - kuusilahorusokas
- P. brunneidiscus - karhunlahorusokas
- P. petasatus - purulahorusokas
- P. leucoborealis - valkolahorusokas
- P. salicinus – pajulahorusokas
- P. atromarginatus – mäntylahorusokas
1 laji todennäköisesti
- P. alniphilus - leppälahorusokas
Olen jonkin verran skoopannut enkä oikein usko, että makroskooppisesti voisi päästä kovin pitkälle. P. cervinus ja rangifer menevät pahasti päällekkäin - skoopin alla ne erottuvat.