Limasieniä ihan mukavasti, esim sädesilosia

Sieniä on melkoisen niukasti edelleen eikä niitä taida enää enemmälti nousta tänä syksynä. Toki kaikkea kivaa löytää nytkin jos pienemmätkin lajit kelpaavat. Limasieniä onneksi löytyy ihan kohtuullisesti edelleen ja kausi jatkuu vielä pitkään. Nyt on tullut viime viikkoina vastaan runsaasti hienoja limasieniesiintymiä. Yksi laji jolla taitaa olla hyvä sporulointi menossa täällä pääkaupunkiseudulla on sädesilonen, Diderma radiatum. Olen tutkaillut nyt reilun viikon sisään pariin kertaan Sipoon Kummelbergenin vanhan metsän tarjontaa. Sädesilosia on tullut vastaan neljä eri esiintymää ja niitä on tullut kuvattua eri kehitysvaiheissa limakosta kukkavaiheeseen. Otin myös lajin limakon kostekammioon ja näyttää viihtyvän oikein hyvin ja muodostaa sporangioita. Laitan tähän pienen kuvakoosteen lajin kehityksestä. Paljon muitakin mielenkiintoisia limasieniä tulee nyt vastaan kun hyvää kohdetta vaan pääsee koluamaan.

5 tykkäystä

Mahtava kuvasarja. Yleensä näkee vain yhden kehitysvaiheen.

1 tykkäys

Diderma on minullakin toivelistalla. Siitä on hyvin vähän ilmoitettuja löytöjä täältäpäin. Olen koittanut silmällä pitää, mutta en oikein tiedä millaisilta lahopuilta sitä voisi varta vasten etsiä? Vai voikohan sen löytää miltä tahansa limasienten kansoittamalta puulta?

Ei ole oikein antaa mitään nuotteja. Löytyy sekä kuuselta että lehtipuulta. Sellaisia jo pehmenneitä sammaloituneita maapuita joissa kuitenkin vielä kovia sammalvapaita koloja taikka jotain sateensuojaa tarjolla. Eli sellaisia maapuita jotka muutenkin näyttävät kiinnostavilta. Ilmeisen myöhäinen laji kun pääosa havainnoista on lokakuulta.

1 tykkäys