Mikähän tästä tulee? [ ehkä silkkityynynen ]


20.5.2022 Tammisaari, Ramsholmen.
30 cm:n leveydeltä valkoista ryyniä, sisältä hyytelöä. Joku kaatunut jalopuu.

Tuo on niin kookas että tulee mieleen rakkosen mahdollisuus. Tähän aikaan vuodesta paljon yleisempi on kuitenkin silkkityynynen jolla on myös tuollainen valkoinen ryynimäinen limakko. Jos on silkkityynynen niin kypsyy parissa päivässä tunnistettavaksi. Rakkosen limakko saa parissä päivässä väriä eli muuttuu pinkin kautta violetin mustaksi, kun taas silkkityynynen pysyy valkoisena tai joskus muuttuu kellertäväksi. Muutenkin nuo on toki helppo kypsyessään erottaa toisistaan, ovat vain limakkovaiheessa hyvin samannäköisiä.

Kiitos Henri.
Silkkityynystä olenkin tänä keväänä löytänyt tavallista enemmän. Uskon tämänkin olevan sitä. En kuitenkaan viitsi lähteä uudestaan Ramsholmeniin sitä tarkistamaan, kun pensakin on aika kallista.