Silkkityynynen?

Tämän on kait pakko olla poikkeuksellisen suurikokoinen ja nahkansa täysin menettänyt silkkityynynen? En ainakaan keksi mitään muuta vaihtoehtoa tälle. Kuvattu viime viikolla Kirkkonummella kuusen kannolta.

Hei,

kai tämä voisi ollakin jonkin Reticularian vanheneva etaalio. Reticularia lycoperdon (silkkityynynen) tosin löytyy useimmin yksittäisenä kannon/puun kyljestä ja tässä näyttäisi olevan 4-5 kannon päällä. On niin räjähtänyt, että en nyt tähän hätään oikein keksi, mitä muuta voisi olla (jokin iso haalistunut Arcyria esiintymä, Tubifera oudossa paikassa,…)

Vaatii siis ainakin kasan rakenteen katsomisen ja luultavasti mikroskopian.

Marja

Kiitos, tällä mysteerillä oli kaunis narumainen rakenne. Kokeilin sitä risulla ja nuo narut taikka “hiukset” olivat tiukasti kiinni alustassaan eli niitä pystyi pyörittelemään etc mutta eivät irronneet helposti.

Ensisilmäyksellä ajattelin että kyseessä on puuterikäävän kuromaitiöpallokasanjämät. Niitä näkee loppusyksystä kuusen kannoilla mutta ne eivät ole säänkestäviä eivätkä mielestäni kestä talven yli enkä ole koskaan nähnyt näin suuria. Viereisellä pöllillä oli myös vanhaa silkkityynystä jonka kuvasin siitä

Vanhoilla silkkityynysillä on kyllä siellä itiömassan joukossa pikkusen “köysiä taikka nuoria” mukana, mutta ei mielestäni ei tuollaisia kauniita hiuksia kuitenkaan? Kuvasin tämän sillkityynysen joku viikko sitten muualta

Tubiferalla pitäisi näkyä ainakin jäänteitä siitä tuubirakenteesta, tällä ei tuubeja näkynyt. Ei myöskään ole mitään kuppirakennetta siinä pohjilla.

Jos taasen ei ole limasieni niin puuterikääpä on ainut joka tulee mieleen mutta vuodenaika ei oikein toimi tässä. Mysteeri…

Hei,

limasienet irtoavat helposti alustastaan. Niillä ei ole juuria eivätkä ne kasva mistään rihmastosta. Itseään saa usein muistuttaa, että ne ovat ameebamaisia olioita, jotka muodostavat itiöpesäkkeitä. Toki ne yrittävät esim. hypotalluksen avulla kiinnittyä alustaan, mutta sekin irtoaa usein helposti.

Voihan tietysti olla, että limasieni on mönkinyt jonkin muun päälle ja jäljellä on enää jäänteitä siitä, mikäli limasienillä nyt yleensä on jotain tekemistä tämän mysteerin kanssa :wink:

Marja

Ota näyte talteen? Sitten kun DNA-sekvensointi kehittyy riittävästi, voi tämänkin määrittämiseen palata.

(DNA-määrityksiin on jo saatavilla kaupallistettu tuote, mutta saatavilla vain USA:ssa ja Kanadassa: LifeScanner - DNA barcoding for all · iNaturalist )

Siitä hauskaa tämä sieniharrastus että mysteerejä riittää. Tuollainen DNA-skanneri taskussa muuttaisi kyllä harrastuksen luonnetta aika lailla. Linkki on muuten jo 4 vuoden takaa eli kun kehitys se vaan kehittyy niin neljässä vuodessa on tuolla rintamallakin tapahtunut varmasti paljon edistymistä hinta- ja laatupuolella?

Mineraalipuolella olen joskus ostellut XRD (röntgendiffraktio) analyysejä ihan yleisestä kiinnostuksesta, mutta tuollaiseen puuhaan saa uppoamaan nopeasti aika lailla rahaa. Mineraalit onkin jääneet vähän taka-alalle juuri syystä että käytännössä ainut tapa saada varmoja määrityksiä on ostaa analyysit.

Sienipuolella sekvensseja saa halvalla tästä hyvämaineisesta puljusta:

http://www.alvalab.es/index.html

Tosin myxojen sekvenssit ovat vähän hankalia, ei aina onnistu.Tässä on ensimmäinen laajempi fylogenia myxojen osalta, josta löytyy detaljeja:

https://doi.org/10.11646/phytotaxa.399.3.5


Niin, ja ei sekvenssi yksinään tee onnelliseksi; GeneBankissä n. 30 % nimistä, joita saadaan sekvenssien perusteella ovat virheelisiä:

Tuo linkki ei suoraan toimi ainakaan Cromella mutta kopioimalla selaimeen tuon otsikon saa jutun luettavaksi. Kiinnostava juttu.