Pari kuvaa ja pari kysymystä

Kuljeskelin tänään Sipoon Hindsbyn vanhassa lehtomaisessa kuusikossa. Sieniä oli vielä aika vähän, mutta limasieniä oli ilmaantunut runsaasti. Varsinkin nukkasta oli “miltei joka maapuussa” ja löytyi myös muita sukuja kuten käämisiä ja korusia sieltä täältä. Aamun valo oli tosi hyvä kuvauksen kannalta ja kuvailin sitten näitä nukkasia joita oli kyllä monenlaisia tarjolla kuvattavaksi.

Kuvasin myös tällaisen vähän erikoisemman näköisen raakileen josta en ihan päässyt kärryille. En muista ihan tällaistä ennen nähneeni, onko jollekin tuttu? Eli Marjaa kait tässä huutelen näin kiertoilmauksella…

Laitan tähän nyt samalla vielä yhden kuvan viime syksyltä Pieksämäeltä josta olen mallaillut sammalsolmusta, elikkä uutta lajia itselleni, mutta kun en ole varma lajista

1 tykkäys

Hei,

raaoista on vähän vaikea tietää varmaksi. Epäilen tuon vaalean keltaisen kehittyvän joksikin Stemonitikseksi ja tuo viimeinen lienee Physarum virescens kesken kehityksen. Se sopii sekä ajankohtaan että alustaan vaikka löytää sitä joskus muualtakin kuin sammalilta…

Marja

Kiitos Marja, oltiin sitten samassa lajissa tuon kirkkaan keltaisen osalta. Kävin vielä etsimässä tuota vaaleankeltaista parin päivän viiveellä mutta joko en löytänyt oikeaa maapuuta uudestaan tai sitten se oli kadonnut tosi nopeasti. Stemonitikset kyllä kypsyvät nopeasti mutta säilyvät sitten pitkään myös. Jää nyt avoimeksi tuo laji…

Muutamat lajit kyllä katoavat myös tosi nopeasti. Löysin nyt kesäkuun alussa vielä aivan valkoisen rakkosen ja ajattelin kuvailla tuon kypsymistä. Kun viikon kuluttua palasin paikalle oli jäljellä vain violettiä pölyä. Toisaalta kun viime syksynä marraskuussa löysin parit raa’at rakkoset niin nuo eivät enää ehtineet kypsyä ennen lumien tuloa tammikuun alussa vaan jäivät valkoisiksi. Kun keväällä toukokuussa kävin kurkkaamassa niin olivat kuitenkin kypsyneet ja jäljellä oli vain tuota violettia pölyä.