Limasienten paratiisi (Metatrichia/Trichia/Stemonitopsis)

Syyskuussa tuli vastaan jonkin jalopuun maatuva runko, veikkaan kynäjalavaa.
Se olikin mattona täynnä erilaisia limasieniä. Tässä muutama kuva.
Ilmeisesti jotakin takkusia sekä nuorasia ainakin? Onko näitä yhtään paremmin tunnistettavissa?
Nuo pitkät valkoiset ovat ilmeisesti vielä raakoja. Tällä kertaa en ottanut näytteitä mukaan.
Halusin valokuvata dokumentit pois, kun niin monta lajia oli lähekkäin.

3 tykkäystä

Onpas hieno esiintymä.

Mustat on tulitakkusta.

Valkoiset on jotain Stemonitopseja, esim. silkkipamppusta saattais olla hyvinkin.

Yläkuvan kellertävät perättömät/lyhytperäiset näyttävät kovasti tuplanuorasilta.

Oranssi matto menis kiilto/mattonuorasena multa läpi.

Nuo ruskeat/kirkkaan keltaisen munat on vähän hakusesssa.

Mukava näin arvailla kun Marja kohta kuitenkin kertoo oikeat vastaukset.

1 tykkäys

Hei,

enpähän kerrokaan. En ole nähnyt ihan kaikkia Suomen limasienilajeja ja osalta niistäkin, joita olen nähnyt, on jäänyt iso osa kehitysvaiheista näkemättä ja välillä teen aivan varmasti virheitäkin. Eiväthän limasienetkään ole aina samanlaisia.

Aika samoilla linjoilla Henrin kanssa.Osa näistä voi vielä vähän kesken ja harmi, kun kaikista ei näe itiömassaa. Mustat ovat siis kehittyvää Metatrichiaa, M. vesparium on yleisempi kuin M. floriformis eli luultavasti sitä. Ne valkeat kesken kehityksen olevat (kuva 3) joko Stemonitista tai Stemonitopsis typhinaa, joksi melkein veikkaisin kehittyvän. Ruskeammat (kuva 1) luultavasti Trichia variaa, sillä voi joskus olla peräkin.

Toisessa ruskeat luultavasti T. variaa, mutta ovatko ne keltaisemmatkin sitä vai jotain muuta Trichiaa jäänee ilman näytettä epävarmaksi.

Mielenkiintoni kohdistuu tähän oranssinruskeaan lajiin. Elleivät ne ole Metatrichiaa niin nuorena, etten ole sellaisia nähnyt, niin mitä sitten? Väri on vähän outo Trichia variaksi. Voisi ehkä olla jokin Perichaena, mutta myös joillakin Physarumeilla on oransseja sävyjä jossakin kehitysvaiheessaan.

Kiva lahopuu, jota kannattaa seurata. Siltä voi löytyä eri vuodenaikoina muitakin lajeja.

Marja

Kiitos paljon teille molemmille. Kohde on lähellä ja otan sen aktiiviseen seurantaan.
Kynäjalava on käsittääkseni puulajina harvinainen. Voi hyvinkin olla että jo tämän takia saattaa löytyä rareja.
Otan lisää kuvia myöhemmin ja voin myös kerätä näytteitä.