Aineistoa syntyy ja niitä tutkitaan.
Kun kerran on tehnyt haun ja työstänyt sitä, tulee tarpeen tehdä uusi haku, mutta siten että vain viime haun jälkeen ilmoitetut havainnot tulisi listaukselle. Miten tämä onnistuu?
Tarpeena on siis saada haku talletus- & editointipäivän mukaisesti.
Tietyn päivän jälkeen Lajitietokeskuksen tietovarastoon lisätyt havainnot saa näkyville Aika > Tallennusaika -suodattimella. Esim. viime maanantain jälkeen lisätyt: Suomen Lajitietokeskus
Tietyn päivän jälkeen muokattuja havaintoja ei hakusivulla voi hakea. (Rajapinnassa on kyllä suodatin loadedSameOrAfter, mutta tämä palauttaa ne havainnot, jotka on jostain syystä ladattu tietovarastoon uudelleen. Vihkon havaintojen osalta uudelleenlataus tehdään yleensä jos havaintoa on muutettu, mutta etenkin muiden aineistojen osalta uudelleenlatauksia voidaan tehdä monista muistakin syistä.)
tuo muokkauksen sisällyttäminen tähän hakuun olisi hyvä toiminto lisätä.
Ääriesimerkinä talletan kaaliperhoshavainnon Oulusta; kaikki ok, eikä havainnossa ole mitän erikoista.
Myöhemmin muutan sen havainnon lajinimen Apolloperhoseksi. Tämä taas on Merkittävä muutos ja ollessa oikea havainto myös merkittävä havainto lajista.
Vastaava juttu on muissa havainnon tiedoissa.
Jokaisen harrastajan aineistoa käsitellään ja määritellään, on luonnollista että uudelleen määrityksiä myös tulee. Edelleen on hyvä ja suotavaa että uudelleen nimeämiset kantautuisivat aina myös tänne tietokantaan, eikä ainoastaan jäisi otuksen paikanvaihdoksi laatikoissa.
Aineiston tutkijan tulisi myös olla perillä tai päästä perille nimivaihdoksista, kun aineistosta tuloksia ja johtopäätöksiä tehdään.
Virtalan tietokannassa tämä on (oli) hoidettu hienosti. Kun aineisto ladataan exceliin jokaiseen havaintoriviin tuli oma yksilökoodi. Jos uudelleen nimeämisiä tms. esiintyi niin päivitysaineiston haun yhteydessä tuo koodi viittaa siihen samaan, oli lajinimi mikä tahansa. Tällöin pystytään sanomaan että tämä ja tämä aineistorivi ovat samoja, ja vanhan voi poistaa (esim. koska se on pyynnöstä tarkastettu ja korjattu).
Olin hakoteillä, tossa yläreunassa onkin vaihtoehtisia hakuja perus-edistynyt. en ole ennen tätä huomannut; se voisi olla hieman suurempi, tai eri värillä tms. hakurajaus löytyi nyt. .
“Edistynyt” haun “Aika” -osiosta löytyvä “Tallennusaika” -rajaus rajaa ensimmäisellä latauskerralla Lajitietokeskukseen
Lataus Lajitietokeskukseen tapahtuu Vihkon osalta melko lailla samantien, eli tämä on sama kuin tallennusaika
Kotkasta ja muista järjestelmistä voivat tulla hiukan isommalla viivellä, mutta käytännössä tämä on niissä tallennusaika
Kun tuodaan uusia tietolähteitä sisään (esim jokin ulkoinen tietokanta), tämä ei ole tallennusaika vaan aika jolloin ainestot on tuotut sisälle Lajitietokeskukseen ensimmäisen kerran.
Muokkausajalla (=viimeisin lataus Lajitietokeskukseen (vs ensimmäinen lataus Lajitietokeskukseen)) ei voi hakea käyttöliittymän avulla, mutta Ville-Matti pisti yllä linkin, jonka avulla tämäkin onnistuu
Kyllä on tarve.
Minä ja jokunen muukin pitää yllä joitakin listauksia.
Minä nyt syksyllä aloitin Luteet Oba maakunnan tilastoinnin.
Aiemmin on ollut mm. Oba alueen suoperhoset.
Minun lisäksi ainakin kärpäset puolella havaintojen yhteenvedossa Virtalan aikaan käytetiin tätä uusi+muokattu toimintoa.
Näissä pidempiaikaisissa seurannoissa tai tilastoinneissa on hyvä, jos aineiston päivityksessä tulee haussa vain ne uudet+muokatut havainnot, työmäärä on kevyt vs. koko massan läpikäynti ja uusien haviksien poiminta. Jää yksi iso työvaihe pois, se aika jää sitten sitten havaintojen tulkintaan.
Pelkkä uudet havainnot on jo selaisenaan hyvä, mutta ei riittävä. Kuten tuon viestiketjun alun esimerkissä kerroin, uudelleen määrityksiä tapahtuu. On hyvä jos nämä tulevat mukaan aineistoihin, ettei tarvitse käydä isoa perusauneistoa uudelleen läpi.
Foorumi on osaksi toteutettu VieKas LIFE -hankkeen osana (Finvasive LIFE, LIFE17 NAT/FI/000528).
Viekas on haitallisten vieraslajien kartoitukseen, torjuntaan ja tietoisuuden kasvattamiseen
keskittyvä hanke, joka on osittain rahoitettu EU Life-ympäristöohjelman tuella. Life
on Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä
ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä
tukemalla luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita eri puolilla Eurooppaa.